12 Hylätyt talot

Oli tiistai ja aurinko lämmitti mukavasti, katselin raukeana liikennettä tiellä. Pihaan kurvasi Ravintolan Mies.

”Iltapäivää Soramiehelle, onko kiireitä?”

”Ei tässä ihmettä, miten voin auttaa? Sementtiä, ehkä?”

”Ei kiitos, nyt olisi ihan toinen tarve, paljon isompi ongelma. Allasmies suositteli Soramiestä, sanoi että Te olette alan miehiä ja Teiltä homma hoituu. Josko laitetaan portti kiinni ja lähdetään käymään tuolla rannalla niin kerron mistä olisi kyse.”

Taas tuli tämmöinen vajaa päivä tässä liikenteenseurannassa, mutta asiakas on aina oikeassa. Ajetaan Ravintolan Miehen autolla meren rantaan ja hänen siellä olevaan ravintolaansa. Hienolla paikalla on ravintola, ei ole tullut käytyä, kalliin näköinen paikka.

”Jospa minä hieman kerron. Tämän paikan rakensi isäni - siunaus hänelle - yli kymmenen vuotta sitten. Myös kaikki nämä talot tässä ravintolan ympärillä ja pitkin tätä rantaa ovat hänen yrityksensä rakentamia. Hienolla paikalla ovat, meri ihan tässä muutaman metrin päässä. Ja se onkin sitten se ongelma, joku virtaus tässä on muuttunut kun nyt tämä hiekka lähtee tästä alta pois ja nyt on pelkona, että kaikki sortuvat tuonne mereen. Ehkä se on sitä ilmastonmuutosta kun ne siitä niin kovasti kirjoittavat.”

”Hieno paikka on Ravintolan Miehellä. Se on tuo hiekka aika vekkulia ainetta, eivät sitä ihmiset ymmärrä, joskus se juoksee kuin vesi ja sitten se onkin niin kovaa, että ei rikki saa vaikka lekalla löisi. Mutta onko Ravintolan Mies kääntynyt viranomaisten puoleen, sieltä varmaan saa tähän apua?”

”Niin… nyt sitten tämä kaikki mitä me tässä juttelemme on täysin luottamuksellista, Allasmiehen mukaan Soramies on hyvin luotettava mies. Nythän on niin, että mitään näistä rakennuksista ei itseasiassa ole olemassa. Ei ravintolaa, eikä noita kaikkia hienoja taloja tuossa rannalla. Isäni ei koskaan hommannut näihin mitään lupia, rakensi vain ja möi kalliilla pohjoisen rikkaille nämä talot. Ei näihin mitään lupia enää saa, ovat aivan liian lähellä rantaa. Soramies on huoletta, minä hoidan kyllä viranomaiset niin, että puoltavat kyllä kaikkea mitä me teemme, he kun ovat kovasti kalaruuan ystäviä ja huolissaan näistä taloistaan.

Tässä ravintolassa on kiinni minun kaikki omaisuuteni, olen sitä korjannut ja parantanut, koko perheeni on tässä töissä ja siitä tulee meille leipä. Miten meille kaikille käy, jos tämä menee mereen? Jos nuo kaikki muut talot menevät mereen niin minulle käy todella huonosti, ovat ne talojen omistajat sen verran vaikutusvaltaisia ihmisiä. Soramies auttaa, kertoo mitä voidaan tehdä. Jos tähän laittaisi jotain sementtiä?”

”Saako täällä ruokaa? Pitää hieman miettiä, ei tässä pelkkä sementti auta.”

Menimme ravintolaan ja sain oikein erinomaista simpukkapastaa aluksi ja sen jälkeen miekkakalaa. Hiljaisuudessa söimme, Ravintola Mies ymmärsi tilanteen vakavuuden. Oli se ruoka sen verran hyvää, että kyllä minä nyt sitten yritän jotain tehdä, sääli olisi näin hyvä ruokapaikka mereen laittaa.

”Ihan aluksi, tämä on iso juttu, valtava, jos tähän ryhdytään. Onko tähän rahaa saatavissa? Nyt ei riitä ihan pienet rahat.”

”Olen minä siihen varautunut, raha ei tule olemaan ongelma. Osa näistä taloista on EU-virkahenkilöiden kesäasuntoja ja he kyllä tulevat puoltamaan kaikkia rahahakemuksia mitä teemme. Olen ajatellut hakea sellaista EU:n ympäristörahaa, sitä saa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Jos aluksi vaikka sellaiset 20 miljoonaa pyydetään, sillä varmaankin päästään alkuun? Minä hoidan kyllä kaikki paperityöt, niihin ei Soramiehen tarvitse koskea.”

Minulla oli mennä jälkiruokakahvi henkeen. Taivas, nyt ollaan kohta kaulaa myöten liemessä, ja missä liemessä! Mitä minä uskallan sanoa?

”Noo… hyvä. Rahaa pitää olla, se on hyvä ja kyllä tuolla määrällä jo jotain tehdään. Jospa mennään takaisin kylään, minun pitää miettiä vielä hieman lisää. Palataan asiaan loppuviikosta. Ja kiitokset kalasta, se oli hyvää.”

Mietin kaksi yötä ja sitten minulla oli ajatus. Menin Enon luokse.

”Terve Eno, nyt olisi iso juttu. Tarvitsen kaksi kuorma-autoa, toisessa pitää olla sellainen kauhalla varustettu Hiab, toinen ilman, mutta korkeat reunat lavaan. Sitten yksi tavallinen pikku Fiat lisäksi.”

”Selvä, laitetaan tilaukseen, ei pitäisi mennä kauan. Näitä hyötyajoneuvoja vielä saa kohtuullisen helposti, jos ei ihan uusinta mallia halua. Fiatti löytyy vaikka huomiseksi. Niissä uusissa kun on kaikenlaista hankalaa varkaudenestoa, niitä purkaessa helposti särkee jotain tähdellistäkin ja sitten se ei liiku koko auto. On se maailma vaan menossa huonoon suuntaan. Mutta nämä kyllä onnistuu, toimitan ne loppuviikosta sinulle, käteisellä sitten maksat.”

Tämän jälkeen menin Autokorjaamolle. Siellä Autokorjaaja oli uuden autonsa alla ja kiroili kovasti.

”Mikä minut sai tämän ostamaan? Niin on matala tässä maavara, että kaikki tienpatit kyntää, nyt on pakoputki ja katalysaattori ihan rutussa ja tuo etupuskuri repsottaa. Taivas näitä uusia autoja! Pitää hommata Aasi, sillä varmaan pääsisi hyvin joka paikkaan, vai mitä sanoo Soramies?”

”Kuule, nyt jätät sen autosi siihen, olisi tärkeää asiaa. Sinullahan on niitä poikia, kolme täysi-ikäistä?”

”Siellä ne sisällä harmit istuu ja internettiä selaa, eivät housut edes pysy jalassa, jos juosta pitäisi. Mitä niillekin tekisi, pitäisi johonkin saada, syövätkin niin paljon.”

”Pyydä pojat tähän niin hieman jutellaan.”

Ihan reilunnäköisiä ja -kokoisia poikia oli Autokorjaajalla, nyt sitten katsotaan josko näistä saisi miehiä.

”Nyt laitatte aluksi nuo puhelimenne pois ja kuuntelette todella tarkasti. Teen teille kohta tarjouksen, joka on sellainen, että jos siihen tartutte niin teillä alkaa elämä. Saatte oman talon, auton ja perheen, mutta nuo pelihommat loppuu kokonaan.”

Kyllä on ihmisillä väärä kuva nuorisosta, sanon minä. Näki kun poikien korvat nousivat pystyyn, kuono nousi vainulle ja silmiin syttyi terve kipinä. On ne nuo pelihommat huonoja nuorille, niillä jotenkin silmät sammuu kun ne niitä tuijottaa. Menevät sellaisiksi sumeiksi, mistähän sekin johtuu? Kyllä minä nämä lasken nyt irti, saadaan poikien silmät kuntoon.

”Meidän pitäisi pelastaa Ravintola Miehen ruokapaikka, se meinaa mennä mereen. Se korjataan ensin ja sitten sitä rantaa jatketaan molempiin suuntiin, niin pitkälle kuin katse riittää. Miten me tämä korjaus tehdään? Loppuviikosta minulla on kaksi kuorma-autoa, niillä ajetaan mereen mursketta, josta syntyy valli, ei pääse aallot syömään hiekkaa siitä rannasta eikä talojen alta. Kaksi teistä alkaa ajamaan mursketta ja yksi tekee kartoitusta murskelähteistä pikku Fiatilla. Aina välillä vaihdatte miestä. Nämä murskelähteet on sitten sellaisia hylättyjä autiotaloja, joita tämä maaseutu on täynnä. Tässä on seudun kartta, aloitetaan vaikka tuolta eteläpuolelta.

Nyt sitten tarkkana, hylätty talo pitää olla sellainen, että sinne ei mene sähkölinjaa ja selvästi se ei ole kenenkään käytössä. Emme pura kenenkään maapaikkoja, jos näin käy niin siihen loppuu tämä homma ja poliisi hakee meidät pois. Ihan vaan varoituksena sanon, että otatte vakavasti.

Talo saisi mielellään olla harkkorakenteinen ja tiilikatolla, on helpompi purkaa. Peltikatot otatte talteen, metalli myydään erikseen. Itseasiassa teidän pitää perustaa ihan laillinen yritys, joka keskittyy kierrätykseen, siihen saa kuulemma nyt hyvin tukia. Ostatte maata ja sinne konehalli ja lajittelukeskus. Myös kaikki talojen puutavara otetaan talteen, niistä tehdään puupellettejä. Kylässä kun ovat nämä pellettitakat yleistyneet kovasti, minultakin niitä puupellettejä kysellään, vaikka minä vain hiekkaa myyn. Jos on talossa betoniseinät, niin siellä seinän sisällä on myös rautaa. Se pitää polttaa poikki, hommaatte siihen laitteet. Kaikki rauta kerätään talteen ja se käytetään merivalliin. Jos ylimääräistä jää niin myydään eteenpäin.

Talot puretaan niin, että paikalle ei jää mitään. Tasoitatte maiseman, nostatte vaikka multaa jälkien päälle. Katsotte myös, että pääsette murskekuorman kanssa pois sieltä talolta, se auto painaa ihan eri tavalla täytenä. Tasoitatte myös kulku-uran, ei jätetä mitään jälkiä.

Ajatte urakkapalkalla, kolmessa vuorossa, nyt katsotaan onko teistä miehiksi. Pari taloa ainakin pitäisi päivässä käsitellä, näin olen sitä laskenut. Mitä sanotte? Onko kysymistä?”

Kyllä katsoivat pojat minua, ihan kun olisin heille linnunmaitoa syöttänyt. Kyllä se nuoriso tekee, kun vaan antaa kunnon hommat, ohjeet ja määrää vauhdin. Liian vähän on särkemishommia tarjolla nykyään, pitäisi sellaista enemmän tarjota. Ei ne tietolaitteiden hakkaaminen kunnon tiiliseinän hajottamista voita. Kyllä se vaan tiilenpöly on mukavaa kitusissa ja maistuu hyvältä!

Homma lähti menemään ja vallia alkoi syntyä mereen. Joskus yöllä mietin, että kaikkeen sitä ihminen ryhtyy. Väsytti, mutta ajatukset vain pyörivät päässä. Näin unta aalloista ja valuvasta hiekasta.

 --------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt jätämme Soramiehen ja siirrymme ajassa kaksikymmentä vuotta eteenpäin. Ollaan maan pääkaupungissa ja siellä Sisäministeriön Aluehallintojen Rakennusviraston Johtajan toimistossa.

”Herra Johtaja, minulla olisi tässä hyvin mielenkiintoinen, jopa erikoinen tapaus. Ehtisikö Johtaja katsoa?”

”No mikäs nyt siellä etelässä taas, sehän oli se Teidän vastuualue?”

”Kyllä, herra Johtaja, etelä kuuluu minulle. Minulla on tässä kaksi satelliittikarttaa saaren eteläosasta, tämä on vanha 20 vuotta sitten otettu ja tämä toinen viime viikolta. Mehän käytämme näitä karttoja siihen, että seuraamme kiinteistöverojen tuottoa. Jokaisesta talosta, jossa on katto niin siitä pitää tulla vero meille. Nyt jos laitamme nämä kaksi karttaa näin toistensa päälle, niin huomaamme jotain todella outoa. Huomaako herra Johtaja?”

”Siis mitä tästä pitäisi huomata? Tuollahan noita taloja näyttäisi olevan?”

”Tästä uudemmasta kartasta näkee, että sieltä on hävinnyt taloja, niitä ei vaan enää ole siellä.”

”Hävinnyt? Eivät talot voi hävitä, ne ovat kiinni maassa, pitäisihän teidän nyt sen verran tietää rakennuksista, hyvänen aika! Montako niitä nyt sitten on hävinnyt?”

”Herra Johtaja, tein alustavan laskelman ja on sieltä sellaiset 12000 nyt ainakin hävinnyt, voi olla jopa yli 15000. Mitä me nyt teemme?”

”15000 taloa? Kokonainen kyläkö sieltä on hävinnyt? Ja niistä ei sitten saada veroja? Nyt pitääkin tehdä hallitukselle esitys kiinteistöveron korotuksesta, laitatko ylös niin muistan. Pitäähän tämmöinen jotenkin paikata. Nyt on varmaan parasta, että minä lähden käymään siellä etelässä. Katson mitä siellä oikein tapahtuu.”

Niin herra Johtaja matkusti etelään ja majoittautui ystävänsä merenrantahuvilaan, joka sattui olemaan juurikin Ravintola Miehen ruokapaikan vieressä. Ravintolaa piti Ravintola Miehen poika, isä oli jo sen verran huonossa kunnossa, että oli siirtynyt kotihommiin.

Herra Johtaja istui ravintolassa ja söi kala-annostaan.

”Kylläpä onkin mukava annos ja niin kaunis paikka. Hieno on myös tuo aallonmurtaja, kuka sen on tehnyt?”

”Se aloitettiin isäni aikana, EU rahalla sen tekivät ja se on saanut monta ympäristöpalkintoa. Hyvin se on suojannut näitä kaikkia rannan rakennuksia. Sitä käyvät katsomassa monesta maasta, samanlaisia haluaisivat rakentaa suojelemaan omia rantojaan myös muualle, mutta eivät oikein osaa. Hyvin se on tuonut myös minulle asiakkaita tähän ravintolaan. Saisiko Johtajalle olla jälkiruokaa?”

”Kiitos, tämä on oikein hyvä näin. Kyllä on niin, että minun pitäisi käydä useammin täällä etelässä, on täällä tämä osaaminen niin hyvällä mallilla. Mutta itseasiassa minä olen täällä selvittämässä erästä mystistä tapausta, joka liittyy taloihin. Tiedättekö onko paikkakunnalla rakennustekniikan asiantuntijaa, joka tuntisi alueen rakennuskantaa?”

”Isäni arvosti suuresti Soramiestä, joka asuu tuossa lähikylässä ja pitää siellä edelleenkin omaa liikettään. Suosittelen, että käännytte hänen puoleensa, hieman erikoinen mies, mutta kyllä sillä pää vielä toimii.”

”No hyvä, minäpä käyn hänen juttusilla.”

Johtaja otti seuraavana päivänä robottikulkimen vuokralle ja antoi laitteelle Soramiehen osoitteen. Siellähän Soramies istui aidan vieressä aurinkoenergialla lämmitetyllä tuolillaan, hieman oli harmaata jo noussut pintaan, mutta sama ukko se selvästi oli.

”Päivää, te taidatte olla Soramies? Minä olen Sisäministeriön Aluehallintojen Rakennusviraston Johtaja pääkaupungista, ohjasivat minut teidän luoksenne.”

”Päivää vaan Johtajalle, Soramieshän minä. Johtaja on hyvä ja istuu siihen aidalle, siihen istumakohdalle, missä on sitä pahvia. Pitäisi siihen laittaa pehmustus, mutta kun ei ole oikein löytynyt hyvää materiaalia, joka kestäisi kesän kuumat ja talven sateet. Miten voin vierasta auttaa?”

Johtaja kertoo ongelmansa. Soramies on pitkään hiljaa ja katsoo Johtajaa. Olisiko tuossa sellainen, että voisi jotain kertoa näistä jutuista mitä oli tullut tehtyä elämän aikana?

”Niin, nythän on niin, että olette oikeassa paikassa tämän asian suhteen. Onko vieraalla miten kiire? Sain Lihakauppiaalta eilen illalla erän uutta lampaanlihaa ja makkaraa, piti taas tehdä niitä muuraushommia, on se mies vaan levoton sielu, vielä vaan jatkuu vaikka harmaana koko pää. Minulla on kotona sellainen uusi robottikeittiö, joka tekee oikein mukavaa lammaspaistia, vaikka välillä se höyrii ihan omiaan. Voitteko kuvitella, kerran se teki minulle lattiavahasta pastaa, ei sitä kyllä pystynyt syömään, vaikka kyllä minä yritin. Mutta sitä minun piti sanoa, että maistuisiko Johtajalle lammaspaisti? Olisi minulla siihen juomaksi sellaista ranskalaista punaviiniä, hyvää ja  kohtuullisen vanhaa vuosikertaa, sanoisin. On vielä jokunen pullo varastossa. Ei kannata täkäläisellä viinillä pilata hyvää lihaa.”

”No tämähän on varsinainen tarjous. Olen kuullut hienoja lausuntoja etelän lampaanlihasta, mutta en ole koskaan päässyt sitä itse maistamaan. Nämä sähköiset matkasihteerit kun aina majoittavat minut tuonne rannalle ja siellä ei saa kuin kalaa, mikä kylläkin on myös hyvää. Saanko tarjota kyydin?”

Soramies kampesi itsensä ylös tuolista, köpötteli laittamaan portit kiinni ja nousi Johtajan robottikulkimeen. Sinne hävisivät he mutkan taakse, liekkö tässä nyt sitten kuuntelija Soramiehen murheille vai miten mahtoi käydä? Me palaamme kuitenkin tähän nykyaikaan ja jätämme heidät nauttimaan lammasta ja pullosta hyvää ranskalaista.