Tuli lauantai, jolloin olin luvannut mennä Kirjaston Neidin
luokse syömään sitä pihviä. Ajattelin, että jos sitä maistaisi, kun tuo
ainainen lampaanliha jo tympii. Varmaan pitäisi hieman siistiä itseään kun
menee ihan kylään. Menin Parturille.
”No johon, Soramies, terve, tulitko Aasia hakemaan? Se onkin
sinua kovin kaivannut, kun opetit sen niin hyvälle, ei enää syö mitä tahansa,
porkkanaa pitäisi aina olla. Voin sanoa, että paha on saada liikkeelle Aasia
ilman sitä. Tuolla se on takapihalla, ota sieltä.”
”Nyt ei ole Aasia tarve, pitäisi tälle tukalle ja parralle
tehdä jotain.”
”Jahas, vai näin olisi tarve. Kyllähän tuo aika pahalta
näyttää, kuka se on tämän tyylin tehnyt?”
”Äiti aina välillä keittiösaksilla lyhentää kun menee liian
pitkäksi, partaa olen itse nyrhinyt.”
”Tämä onkin sitten selvä tapaus, tehdään täysihoito niin
tulee kerralla täysremontti ja kestää vähän aikaa. Hän istuu tähän, pää
tuohon.”
Parturi laittoi kauluksen, pesi tukan pari kertaa ja alkoi
sitten leikata tukkaa, koko ajan mies puhuu ja selittää. En jaksanut kuunnella,
ynähtelin välillä jotain. Sakset käyvät, aika kuluu, torkahtelen.
”Nyt olisi tämä tukka valmis, mitäs sanot, ei uskoisi samaksi
mieheksi? Odotas niin sipaistaan tuo parta.”
Vaahdotusta, partaveitsi liikkuu iholla. Muutama haava siellä
taisi tulla, mutta ei pahempaa.
”Nyt näyttäisi tältä ja laitetaanko mitä hajua? Olisi tämä
Miesten Mies tai Raikas Pohjoinen Meri, mihin tilaisuuteen Soramies onkaan
menossa?”
”Ihan vaan pitäisi pihvi syödä, ei lammasta vaan sitä toista
lihaa.”
”Jahaa, kuulostaa juurikin Miesten Mies illalta, laitetaanpa
sitä. Ehkä vielä hieman?”
”Köh, köh. Jo riittää. Tämä on nyt varmaan valmis?”
”Kyllä, jos Soramies antaa vaikka nuo rahat. Nyt näyttää tämä
yläpää ihan säädylliseltä, Soramiehen profiilissa on kyllä jylhyyttä, ei voi
muuta sanoa. Mutta miten ne nuo Soramiehen kengät, noillako hän aikoi mennä
syömään pihviä?”
”Näillähän minä, on minulla toisetkin, mutta ne on vielä
enemmän käytetyt. Ei kai sitä pihviä kengillä syödä?”
”Nyt tehdään niin, että minä laitan paikan kiinni ja me
menemme yhdessä tuohon Kenkäkauppaan ja otamme Teille kunnon pihvikengät. Minun
pitää kantaa vastuuta asiakkaistani, miten minun maineeni kävisi jos Teidät
päästäisin noissa kengissä?”
Siispä menimme Kenkäkauppaan.
”Soramies, tämäpä yllätys, ei ole teitä näkynyt kaupassa
sitten vuosituhannen alun. Hyvin ovat varmaan kengät kestäneet? Ja tervehdys
myös Parturille.”
”Nyt on Soramies menossa pihviä syömään ja minä tein jo
osani, eikös olekin hyvä kampaus ja parta, katso sitä! Mutta miehelle pitäisi
saada pihvikengät, ei noissa voi mennä.”
”Totta, naama kunnossa, mutta kengät… Katsotaanpa, tässä
olisi sopivat, tyyliä ja sopivasti linjakkuutta. Juuri Teille sopivat, pihvikin
maistuu varmasti näissä paremmalta.”
Kokeilen kenkiä, oli ne, jotenkin vähän sellaiset kevyet.
”No. Minä otan nämä, pitäisi tästä jo päästä lähtemään. Tässä
rahat.”
”Kiitoksia, tässä kuitti ja muovipussi vanhoille kengille,
niitä ei varmaankaan heitetä pois?”
”Ei, tulevat vielä kovaan käyttöön. Kiitoksia vaan, minä
tästä lähdenkin.”
”Hetkinen, miten niiden tuliaisten kanssa? Mitä Soramies
aikoo viedä, ei sitä pihviä mennä syömään ilman tuliaisia, onko mahdollisesti
naisen luokse menossa, onko hän kukkia varannut?”
”Ähh.. kukkia, onko pakko?”
”Minäpä laitan liikkeen kiinni ja autan Soramiestä, hän
selvästi tarvitsee hieman apua.”
Niinpä sitten me kaikki kolme marssimme Kukkakauppaan, aloin
jo kyllä miettiä, että taivas mihin sitä taas tuli ryhdyttyä! Kengätkin
hankasivat siinä kävellessä.
”Päivää Kukkakauppiaalle. Tultiin näin porukassa, kun tämä
Soramies on menossa naishenkilölle syömään pihviä ja nyt tämä ulkoasu on saatu
kuntoon. On uutta tuo tukka ja parta, kengät laitettu, mutta tuomiset puuttuvat,
mitkä kukat sopisivat tähän tapaukseen?”
”No hyvänen aika, nythän meillä onkin päivän tapaus käsillä!
Tästä laitetaan tämä puska ja kylkeen hieman tuota. Ajaton ja tyylikäs
yhdistelmä, hieno mutta herkkä tuoksu. Tässä tämä, vieläkö laitetaan muuta?”
”Ei nyt tämä hyvä ja kiitoksia teille kaikille, nyt minun on
mentävä.”
Poistuin kovaa vauhtia liikkeestä, nyt tämä koristelu saa
riittää, jos ei näillä pihvi irtoa, niin olen ilman. Kävelin Kirjaston Neidin
talolle, vasemman jalan rakot jo puhkesivat, oikean eivät vielä. Kovin olisi Neidinkin
talo kaivannut korjaajaa. Näkee kyllä, että ei se kirjasivistys auta, jos
seinät kaatuvat.
”Ai kun mukavaa, että Soramies pääsi tulemaan, tänne vaan olohuoneen
puolelle ja istumaan.”
”Tässä neitille kukkia, sanoivat, että nämä käy.”
”Oi kiitos, Soramieshän on oikea herrasmies, tyylikäskin.
Jospa tässä aluksi otamme lasin proseccoa?”
Sellaista kuplajuomaa se oli, nenään meni ja suussa kupli, ei
se pahaa ollut. Juotiin muutama lasi ja katseltiin huoneisto läpi.
”Soramies kun on rakennustekniikan ammattilainen, niin voisi
varmaankin antaa minulle muutamia vinkkejä miten tätä taloa oikein voisi
korjata. Talvella on kovin kylmä, home haisee ja kesällä taas on hikistä ja
kuumaa. Mitähän pitäisi tehdä?”
Katselin taloa. Voi taivas, näinkö ne sivistysihmiset elää?
Jotain pitäisi sanoa, mitähän uskaltaisi?
”No. Niin… näyttäisi siltä, että Teillä katto vuotaa, joten
se varmaan kannattaisi korjata ennen talvea. Ikkunat pitäisi vaihtaa, ne
auttavat kesään ja talveen. Ehkä joku lämmityslaite voisi olla myös tarpeen.
Onko Neidillä varoja korjata? Jos tähän jonkun kaminan laittaisi?”
”Voi Soramiestä, ei sitä kirjastoihmisen palkoilla mitään
varoja ole. Mutta siitä tulikin mieleen, että ne pihvit, minähän olen ne jo
laittanut ja sitten on se Soramiehen ihmeellinen viinipullo. Siirrytään pöytään
ja jatketaan keskustelua siellä.”
Pieni, ahdas ja sotkuinen keittiö. Pöytäliina oli hieno ja
siinä kynttilä.
”Soramies aukaisee sen viinipullon, tässä nämä pihvit. Voi,
että minä olen miettinyt tätä ja Soramiestä. Minusta meillä on paljon yhteistä.
Minä istun päivät tyhjässä kirjastossa ja Soramies seisoo päivät aidan
vieressä, olen minä käynyt Teitä katsomassa.”
”Niin, sellaisia ne päivät on. Neidillä on kuitenkin sisätyö,
minulla talviaikaan voi olla kovinkin tuulista ja sateista. Ei se aina ole
herkkua seistä siinä aidan vieressä ja odottaa, josko joku jotain tarvitsee. Ei
ole, Neiti uskoo.”
”Voi niin totta. Mutta Soramies ei tiedä. Minä kirjastossa
istun ja kukaan ei tule. Eivät enää lue kirjoja, voitteko uskoa, kukaan ei lue
enää. Ja koko kirjasto, kaikki haisee homeiselle vanhalle paperille, minäkin, Soramies
haistaa näitä käsiä. Eikö vain paperi haise? Kun ei ole siellä kirjastossa
mitään lämmitystä, voitteko kuvitella? Miltä Soramiehen kädet haisevat? Aah,
näissä tuoksuu kuiva hiekka, miten hurmaava tuoksu.”
Otin sormeni varovasti pois Neidin nenältä ja aloin pilkkoa
pihviä. Jos siitä kaminasta vaikka juttelisi, niin saisi syödä rauhassa.
”Selvästi Neidillä on lämmitysongelma, sekä täällä kotona,
että töissä. Minulla olisi sellainen siirrettävä ylimääräinen vanha kamina,
joka joutaisi Neidille lainaan. Sen voi viedä myös työpaikalle, laittaa vaan
savupiipun ikkunasta ulos ja jo lämmittää ja kuivaa huoneet. Jos minä tuon sen
Neidille ensi viikolla kirjastolle?”
”Voi miten hieno ajatus. Jospa minä tosiaankin kuivaan hieman
sitä kirjastoa ensin. Onko se helppo käyttää? Soramies ottaa viiniä lisää ja
lihaa.”
Syötiin ja juotiin. Aukaistiin toinen pullo, ei niin hyvää
viiniä, mutta kyllä sitä joi kun otti sitä pihviä.
”Soramies, te olette hieno ja sivistynyt ihminen, parasta
lajia. Voi että minä olen surkea ihminen. Minulla on niin tylsää, ette usko, mitään
ei tapahdu koskaan. Kerron Soramiehelle miten minä saan päiväni kulumaan. Minä
otan kahdesta kirjahyllystä kaikki kirjat pois ja sitten minä sekoitan ne. Ihan
siinä lattialla, hyrskyn myrskyn vaan. Sitten laitan ne hyllyihin takaisin ihan
miten sattuu ja sitten seuraavana päivä järjestän ne uudelleen takaisin
aakkosjärjestykseen. Voitteko kuvitella? Olen nyt kaikki hyllyt käynyt läpi
viisi kertaa ja kohta en enää jaksa. Tulisi edes yksi, joka lainaisi edes yhden
kirjan, mutta kun ei ole näkynyt. Siellä vaan internetissä ollaan ja kaikkea
roskaa sieltä seurataan. Videota sen olla pitää, kuka sitä nyt kirjaa lukisi?
Mutta Soramies on niin mukava, jospa minä tulen siihen hänen viereensä?”
Neiti alkaa puskea toiselle puolelle pöytää. Nyt tämä alkaa
mennä ihan väärään suuntaan. Söin kiireellä loput pihvit ja hörppäsin
viinilasin tyhjäksi.
”Kiitoksia Neidille ruuasta, hyvää oli ja riittävästi, sekä
viiniä paljon, vaikea tässä on ihan seisoa. Neiti pysyy vaan siellä omalla
puolellaan.”
Pääsin jo etuovelle, mutta Neidiltä tuli poskisuudelmaa
jatkuvana virtana, sellaista mäiskettä. Lopulta irrotus ja ulkona. Huh, huh, olihan
se, ei tätä toista kertaa! Äh… se kenkäpussi jäi, olkoon, pitää pyytää kun tuon
sen kaminan.
Oli jo pimeää ja kotimatka tuntui pitkältä, viini heitti
muutaman kerran ojaan ja nyt toisenkin jalan rakkulat olivat puhki. Ei ollut
kävely mukavaa, kovin kaipasin vanhoja kenkiäni.
Kotiovella oli Äiti vastassa.
”Missä ihmeessä se poika on oikein luuhannut? Ravassa ja
kurassa koko mies, posket punaista täynnä ja mitkä ihmeen lipokkaat sinulla on
jalassa? Missäs ne kunnon kengät on?”
”Äh... pihviä söin, kyllä sitä söi, mutta lammasta ensi
kerralla…Kengät jäi…”
”Vai lammasta herralle pitäisi olla! Anna olla viimeinen
reissu, jos minun ruokapöydässä aiot olla.”
Ei ollut herkkua se yö eikä aamu. Ei ole kalliit huvit
minulle.
Seuraavalla viikolla vein kaminan ja hieman polttopuita
Neidille.
”Suuri kiitos Soramiehelle, ja varsinkin siitä viime
kerrasta. Meidän pitää tavata uudestaan, milloin Soramiehelle kävisi?”
”Tässä on nyt tämä kamina, näin piippu laitetaan ja tähän
laitetaan puut. Tähän tuli ja kohta lämmittää. Nyt on kovin kiirettä tuolla
rakennuspuolella ja jotenkin tuo lammas on minun lihani.”
Neiti hiljeni ja katse koveni. Poistuin kirjastosta ripeästi,
en ehtinyt edes kenkiäni kysyä.
Voisi luulla, että tämä oli tässä, mutta eipä ollutkaan. Kävi
nimittäin niin, että Neiti alkoi pitää kaminassa tulta ja eikä mitä tahansa
tulta. Hän aloitti kirjaston vasemman seinän hyllyistä ja alkoi polttaa
kirjoja, savu vaan tuprusi ikkunasta tulevasta piipusta. Kirjat ja paperi ovat
yleisesti ottaen hieman huonoja polttaa, ne palavat nopeasti ja niistä tulee
paljon tuhkaa. Neiti keräsi tuhkat pusseihin ja säilöi ne kirjaston varastoon.
Kun koko kirjasto oli tuhkana, Neiti vuokrasi auton ja ajoi
tuhkat kylän pohjoispuolella olevalle kukkulalle ja aloitti tuhkapussien
tyhjentämisen. Sieltä kylän Poliisi hänet nouti, oli kuulemma huutanut kovalla
äänellä joka säkille: ”Kuin tuhka tuuleen!”
Neiti sai jättää kirjastotyönsä ja hän muutti seuraavalla
viikolla pohjoiseen, hänellä oli kuulemma siellä kirjallisuusystäviä. Kirjasto
suljettiin, koska kylällä ei ollut rahaa ostaa uusia kirjoja. Toisaalta kylän
johtajat olivat tyytyväisiä tähän ratkaisuun, säästyipä kylältä Neidin palkka
ja eipä tarvinnut kirjaston tiloja pitää kunnossa.
Jotenkin tunsin olevani osasyyllinen tähän Neidin tapaukseen
ja kävin hänen talonsa ulkopuolella monena iltana. Olisi se ehkä voinut
jotenkin toisinkin mennä? Oliko se vika siinä viinissä vai lihassa? Vaikea
kysymys, tämä vaivasi minua monena yönä. Ja ne kengätkin kun jäi sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti