8 Työllistäminen

Tässä meidän kylässä on melko tarkkaan 3516 ihmistä ja taloja 1437, olen minä ne laskenut, tässä kaikki rakennukset mukana, myös kirkot, joita on viisi. Sitten on tuota maaseutua, siellä en ole laskentaa tehnyt, mutta en varmaan ole väärässä, jos sanon, että 523 taloa löytyy kymmenen kilometrin säteeltä.

Aika monet talot ovat tyhjiä ja niissä käy ihmisiä vain loma-aikoina tai sitten ei ollenkaan. Kylä kiemurtelee työttömyyden kourissa ja varsinkin noilla nuorilla on vaikeaa. Eivät pääse elämän alkuun, kun ei ole töitä ja eivätkä pääse omaan paikkaan asumaan, vaan vanhempiensa nurkissa vaan pyörivät. Töitä on baareissa ja ravintoloissa, mutta ne on sellaisia hälyhommia ja yötä myöten pitäisi jaksaa hymyillä ja raskaita tarjottimia kantaa. Sitten on nämä kunnan ja kylän työt. Ne ovat hyviä ja tasaisia, palkka tulee joka kuukausi, mutta ei niillä palkoilla oikein kotia rakenna. Sama on maataloustyöt, niitä on vain sesonkina ja raskaita ovat, sesongin ulkopuolella sitten kärvistelet ilman hommia ja tuloja. Mutta sitten on tämä rakennustyö, sitä riittää näissä vanhoissa taloissa näkymättömiin. Mukavaa hommaa, syntyy näkyvää tulosta ja palkkataso oikein mukava, jos reippaasti tekee hommia. Tähän kohtaan olen sitten kantanut oman korteni.

Tässä yhtenä päivänä kun seurasin liikennettä, taisi olla keskiviikko, niin keksin miten voin parantaa tilannettani, omaani ja kylän rakennusyrittäjien. Minähän en mainosta toimintaani missään, eivätkä monet muutkaan pienet yrittäjät. Kävi minulla tässä kerran kylän lehden toimittaja pyytämässä lehteen mainosta, mutta sanoin, että uskon suoramarkkinointiin. Ei kysynyt enempää. Nyt sitten kerron teille miten tämä minun suoramarkkinointini toimii.

Olen kaikki kylän kadut kävellyt ja niistä sellaisen karttan tehnyt, siitä näkee kuka missäkin asuu. Ihan itse tein, hieno siitä tuli. Sitten olen värittänyt eri talot eri väreillä. Kurjien ja köyhien talot ovat mustalla värillä, remonttikykyiset talonomistajat punaisella värillä ja porhot ja ulkomaalaiset talot ovat vihreällä värillä.

Kun syksy tulee ja alkaa sataa ja tuulla, laitan paikkani kiinni tuntia aikaisemmin. Katson kartasta päivän kohteet ja piirrän karttaan talon kohdalle vuosiluvun. Tässä nyt tarkkana, koskaan en käy kurjien ja köyhien taloilla. Remonttikykyisillä käyn kerran kolmessa vuodessa, porhot ja ulkomaalaiset kierrän vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Olen tehnyt sellaisen paimensauvaa muistuttavaa kepin, mutta tämä keppi onkin rautaa ja kepin päässä vaakatasossa on terävä metallipiikki. Sitten vain sauvan kanssa kävelylle. Mitä pahempi keli, sitä parempi minulle, eivät kuule kun minä liikun pitkin katuja.

Tulen kohdetalolle ja katson pohjois- tai länsiseinän. Eteläseinää ei kannata valita, koska se kuivaa nopeasti ja idästä ei tule koskaan oikein kunnon vesisateita. Menen pohjois- tai länsiseinän viereen, kohotan sauvani käden jatkoksi ja lyön reippaalla heilautuksella seinään, Tump. Siirryn hieman ja toinen, Tump. Se oli siinä, äänet hukkuvat tuuleen ja jos joku sisällä jotain kuuli, niin korkeintaan ihmetteli, että mitähän se tuuli nyt kuljettaa ja paukuttelee.

Mitä tässä nyt sitten tapahtui? Näissä meidän kylän taloissa ei ole räystäitä, joten vesi valuu pitkin seinää aina kun sataa vettä ja kun seinän rappauksessa on tämä minun tekemäni reikä tai muu halkeama, niin se vesi menee siitä sisään. Lopulta tulee sitten se talven kylmä päivä, jollain seinässä oleva vesi jäätyy ja rappaus alkaa irrota jään laajetessa ja lopulta rappaus putoaa kokonaan pois. Sataa lisää ja vaurio laajenee, parhaassa tapauksessa vesi menee myös seinän toiselle puolelle ja myös sisäosan rappaukset putoilevat ja talo kastuu myös sisäpuolelta.

Miksi minä tämmöistä teen? No, ketju menee näin - noin kolmen vuoden päästä minun vierailustani, talon omistaja kääntyy sellaisen sukulaisensa puoleen, joka on korjannut taloaan edellisenä vuonna ja kysyy, että kuka se sen teidän talon rappauksen korjasi kun tämä omani on alkanut putoilla. Tämä sukulainen kertoo, että se Rakentaja teki ja meidän poika oli sillä kaverina ja Soramieheltä tuli materiaalit hyvään hintaan. Näin saan uuden asiakkaan, Rakentajalle töitä ja nuoret pääsevät oppiin, pääsevät näin työn syrjään kiinni. Parhaista nuorista tulee sitten seuraava sukupolvi korjaamaan näitä taloja. Hidashan tämä kierto on, mutta laskennallisesti oikein hyvää ja tuottaa tasaisen rahavirran kun sen oikein säätää, eikä saa olla ahne, tarkkaan on laskettava vuoden otanta.

Porhot ja ulkomaalaiset ovatkin sitten ihan oma lajinsa, heillä ei mene kolmea vuotta vaan vaiva on jatkuva, jokavuotinen sanoisin. Valittavat, että ei kestä nämä seinät, joka vuosi saa korjata. Aina vaan irtoaa ja vuotaa vaikka viime vuonna korjattiin. Heille saan myytyä yhä kalliimpaa materiaalia seiniin ja parhaassa tapauksessa Rakentaja saa jatkuvan vuosisopimuksen talon ylläpidosta, on meillä jo näitäkin tapauksia, jossa porhot ovat palkanneet nuoren talonmieheksi. Tietysti jossain vaiheessa myös porhoja ja ulkomaalaisia voisi armahtaa, mutta vielä ei ole ollut tarvetta, hyvin ovat he kuormansa kylän eteen kantaneet. Ja onhan heillä tuossa puheenaihetta ja tekemistä, pieni valitus on heille ihan oikein.

Eli en usko näihin lehtimainoksiin, tämmöinen suoramarkkinointi on kyllä todella tehokas tapa ja tästä pystyy suoraan ennustamaan ja laskemaan tulevien vuosien menekin ja työt. Suosittelen tätä kyllä lämpöisesti kaikille.

Nyt varmaan teistä joku sanoo, että minähän se varsin rosvo olen kun tuollaista teen, ei noin saa tehdä. No, mietitään nyt sitten mitä tapahtuisi, jos en hommaani hoitaisi. Talojen rappaukset eivät putoilisi ja Rakentajalta loppuisivat hommat hyvin pian. Nyt Rakentaja ei saisi mistään enää rahaa ja hän ei voisi maksaa ruokalaskujaan, apulaiset joutuisi hän sanomaan irti eikä Rakentajan Rouva voisi käydä Kampaamossa. Lopulta Rakentaja joutuisi muuttamaan pohjoiseen työn perässä ja sinne hän häviäisi. Mukana menivät myös Rakentajan lapset, joten koulu menisi myös kiinni ja Opettaja jäisi ilman palkkaa, myös hän lähtisi. Kampaamo joutuisi sulkemaan ovensa ja Korjaamo ei enää olisi auki kun ei ole enää sitä Rakentajan nosturia ja autoa mitä korjata. Kukaan ei kävisi enää Kahvilassa, joten se myös menisi kiinni. Lopulta kaikki kylän asukkaat olisivat ilman töitä ja kurjuus vain kasvaisi. Kylä olisi kyllä täynnä taloja, jossa ulkorappaukset olisivat priimakunnossa, mutta melko monet niistä olisivat tyhjiä ja lopulta raunioita. Minä seisoisin aidan vieressä ja laskisin vähenevää liikennettä, tylsyys se lisääntyisi myös minulla.

Aina talojen remonttiinlaittolenkin jälkeen tunnen, kuinka vastuu hivelee hartioita ja rautasauva painaa. Tekisi mieli kertoa tästäkin kuormasta jollekin, mutta kun ei ole ketään kelle kertoa. Taivas tätä hommaa!