Kaikki luulevat minua köyhäksi ja hyvä niin. Itseasiassa tilanne
on aika kauhea. Aloitetaan tästä minun sorapaikasta. Sitä ei itseasiassa ole
olemassa. Siis virallisesti ei ole olemassa, sitä ei ole missään kirjoissa eikä
kansissa. Eno tuon tontin tasoitti ja yhdessä laitettiin nuo laarit, missä
myytävä tavara on. Sähköjä minulla ei tässä ole, ihan lapiolla laittelen
sepelin ja sementin, säkit nostelen ja siirrän kottikärryllä. Joten mitään
kuluja paikastani ei ole.
Tavara tulee Varastomiehen kautta ja tässä on nyt sitten
sellainen homma, että Varastomies on pääkeskusvarastolla töissä ja kaikki tämä
tavara on poistoon mennyttä hukkaa tai jotain siihen suuntaan. Hänellä on
siellä keskusvarastolla hyvä paikka ja koskaan ei ole ollut viivettä
pyynnöissä, päinvastoin, joskus tulee tavaraa enemmän kuin pyysin. Joskus jopa
sellaista, mitä en ole edes pyytänyt. Varastomiehelle maksan hänen osansa ja
tietty Kuljetuskaverille, joka tuo tavaran. Kaikki on reilua ja kuitteja emme
toisillemme kirjoittele, eivät minun kylän asiakkaatkaan koskaan mitään
kuitteja kysele. Kaikki tietävät missä olen ja mitä on saatavilla, selvä peli
kaikin puolin.
Minulla ei ole pankkitiliä ja miksi olisi? Kaikki maksut
hoidetaan käteisellä, joten itseasiassa kukaan ei tiedä, mitä rahoja minulla
on. Verottaja lähetti pari vuotta sitten minulle kirjeen, jossa kysyi olenko
töissä vai mitä teen, kun mitään tuloja en ole ilmoittanut, eikä pankkitiliä
ole olemassa. Vastasin, että aidan vieressä seison ja liikennettä seuraan.
Eivät ole kyselleet toista kertaa.
En oikeastaan käytä koskaan rahaa mihinkään. Vaatteita
minulla on kahdet, kesävaatteet ja talvivaatteet, joissa on kesävaatteisiin
lisättynä harmaa pipo ja ruskea toppatakki. Kenkiä on kahdet, ne kevyemmät ja
toiset, jotka pitävät sadetta. Äiti näitä huoltaa, hyvin riittävät ne minulle.
Auton huollan itse, paitsi jarrut, ne pitää joka kevät aukaista ja puhdistaa,
Korjaamo hoitaa tämän. Minulla on sinne hyvä hinta, jonka Eno on neuvotellut,
hänellä kun on näitä varastettujen autojen välityksiä aina välillä. Bensiiniä
joudun joskus ostamaan tuosta Bensa-asemalta, mutta ei sitä paljon kulu, on tuo
käveleminen jo niin verissä.
Onko minulla sitten paljon rahaa? Nooo… miten sen nyt sanoisi?
Talvella rakennetaan kylässä vähemmän, mutta silloin voi pyytää hieman
korkeampaa hintaa tarvikkeista, koska rakentajia palelee eivätkä jaksa oikein
ajatella ja laskea. Keväällä rakentaminen kiihtyy ja minä lasken hieman
hintoja. Kesällä kaikkea menee paljon ja pidän hinnat niin alhaalla, että
vievät kaiken mitä saan Varastomieheltä tilattua. Ei ole koskaan mitään varastointiongelmia,
joskus toimitus menee suoraan rakennuspaikalle ja minun ei tarvitse lapioida
mitään, kerään vain rahat. Syksyllä sitten taas rakentaminen hiljenee ja minä alan
nostaa varovasti hintoja.
Olen nyt viisi vuotta tätä paikkaani pyörittänyt, kuusi
päivää viikossa ja yhtään lomapäivää en ole vielä pitänyt. Nyt minulla on
874 653 euroa rahaa. Käteistä ovat, seteleitä, kolikoita ja ei yhtään satasta. Iso
kasa näitä jo on, enkä oikein tiedä, mitä näillä tekisin. En voi ostaa hienoa
autoa, talo meillä on Äidin kanssa, vaatteetkin ovat oikein hyvät. Ravintolassa
en tykkää istua, kokeilin kyllä kerran, mutta tuli niitä sementinostajia ja
rakentajia niin paljon juttusille, että ei siitä syömisestä mitään tullut.
Olisi pitänyt koko ajan auttaa ja selittää, miten mikin homma valussa tehdään,
miten rautaa laitetaan ja paljonko maksaisi jos semmoisen terassin tekisi.
Rahat minulla on tässä huoneessani, sellaisessa 100 litran
oliiviöljypöntössä, liimasin siihen kylkeen ison merkkitoimittajan logon, ihan
vaan varalta. Taskussa minulla on päivän saldo ja vaihtorahaa. Luotolla minulta
saa tavaraa, kyllä käyvät kaikki maksamassa, sen verran on rehellistä tämä
rakennusporukka.
Paha asia tämä raha on. Minua on alkanut pelottaa,
pienemmästäkin rahasta on tehty pahoja tässä meidän kylässä. Viime kesänä tein
20 millimetrin harjateräksestä ikkunoihin ristikot, yläkertaan myös. Porasin
seinään reiät ja valoin hyvällä valulla kiinni. Äiti tätä minun touhua
ihmetteli, että miksi se poika nyt tuommoista tekee. Minä siihen, että
ikkunoita tuen, vanha talo, ei ikkuna putoa pois. Uskoi ja oli tyytyväinen.
Kun illalla tulen kotiin, pesen naamani, syön Äidin laittaman
iltaruuan ja survon päivän setelit öljypönttöön, sekä kirjaan saldon vihkooni,
sekä rahat, että päivän tieliikenteen. Näin yksinkertaista se on.
Kello on jo aika paljon ja talo on hiljainen. Mietin. Nyt
olen ikään kuin vankilassani. Kalterit
ikkunoissa ja hiljaa pitää olla, koskaan ei saa kertoa mitään, eikä näyttää
mitään. Mitään ei voi ostaa eikä mihinkään mennä. Voisikohan hommata sen Aasin,
möisiköhän Parturi Aasinsa minulle? Ehkä sen kanssa voisi jutella? Nuo kissat
kun eivät kuuntele, eivätkä pysy yhtään paikallaan kun yrittää niille jutella.
Nukuttaa - mutta mitä minä teen? Mitä taivaan tähden minä
teen tällä rahalla? Kymmenen vuoden päästä minulla on tätä rahaa melkein
yhdeksän miljoonaa. Ei kannata uhkapeli, sanon minä. Rakennustarvikepuoli
kannattaa, mutta mitä minä teen tällä rahalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti