5 Sukuvika ja Lihakauppias

Ennen kuin kerron liikenteenseurantamenetelmästä, niin teidän pitää vannoa, että ette kerro tästä kenellekään. Vannokaa kautta sementin ja betonin, ja tulkoon minulle harkko päähän, jos tästä kerron toiselle henkilölle. Vannokaa!

”Vannon kautta sementin ja betonin, ja tulkoon minulle harkko päähän, jos tästä kerron toiselle henkilölle.”

Mitä? Miksi en kuule mitään? Ette vannoneet? Tämä on vakava juttu. Hmmm....

Minäpä kerron teille yhden jutun, niin eiköhän ala vannominen irrota!

Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten, lauantaina, kello oli siinä kahdeksan jälkeen illalla. Olin laittamassa portteja kiinni, kun pihaan tulee Lihakauppias ruttuisella pakettiautollaan. Lihakauppias on minun ainoa sukulainen Äidin puolelta, Äidin Siskon poika. Nuorena olimme paljonkin yhdessä ja laskimme lampaita ja söimme sitä lampaanlihaa. Lihakauppias asuu tuossa kylän keskellä, sillä on siinä liike ja yläkerrassa muutama huone hänelle, perhettä ei ole tullut. Nyt Lihakauppias oli hyvin hädissään ja veti minut aidan viereen.

”Soramies, hyvä veli, nyt tarvitsen sinua apua ja heti. Sinä olet ainoa johon voin luottaa.”

”No mikä hätänä? Mitä on tapahtunut?”

”Sinun pitää tulla meille heti. Tarvitsen muurausapua heti. Jos aiot ikinä enää syödä minun liharuokiani, niin autat minua heti.”

Ajattelin, että mikähän taivaan nimeen se tämä juttu on ja miksi tuollainen kiire? Mutta Lihamiehen lihat ovat olleet todella hyviä ja ilman niitä on vaikea olla.

”Muurausapua? Mikä on rikki? Ja etkö sinä itse voisi tehdä ne muuraukset? Kyllä sinä minulta tätä materiaalia saat. On lauantai-iltakin ja olen koko päivän tässä seisonut ja pitäisi tehdä vielä kirjanpitohommia.”

”Minä en ole koskaan muurannut ja ei minulla ole vehkeitäkään. Laitetaan tähän autoon harkkoja, sellaiset 40 pitäisi riittää ja valmisbetonia - paljonko sitä nyt pitäisi olla?”

”40 harkolle riittää 10 säkkiä, jos ei tee kovin paksua saumaa. No hyvä on, minä tulen ja laitan. Mutta sitten saat antaa ylimääräisen kilon lampaanlihaa.”

”Kyllä, kyllä… vaikka kaksi kiloa ja makkaraa saat metrin.”

Ihmettelin touhua, mutta autettava oli sukulaismiestä ja hätäkin tuntui olevan. Ajettiin tavaroiden kanssa lihakaupalle ja nostettiin tarvikkeet sisälle kauppaan.

Oli hiljaista. Noustiin yläkertaan.

”Mi… mikä taivaan tähden tämä on?”

”No se kävi niin, että olin eilen tuolla satamassa ja sieltä tarttui mukaan sellainen meren yli tullut. Aluksi kaikki oli hyvin ja meillä meni oikein hyvin, sitten ei oikein mennyt. Minä siinä jotenkin hermostuin ja sitten siitä tuli tämmöinen. Tälle nyt pitäisi tehdä jotain. Ei tätä kukaan kaipaa missään, siitä olen varma. Sain viime viikolla tämmöistä uudenlaista käärintäpaperia, tässä on muovi tässä toisella puolella. Ei pääse mitään paperista läpi vaikka miten puristaa, katso näin, oikein hyvää ollakseen paperia. Jos sen tähän paketoisi ja muuraisi tuohon nurkkaan, tekisi sellaisen väliseinän harkoista ja sen taakse laittaisi. Saisi olla siellä. Mitäs sanot, onnistuisiko?”

En sanonut mitään. Olin hiljaa ja tuijotin. Ajattelin kyllä. Voi taivas, mitä ihmettä minun pitää nyt tehdä? Voi taivas… ja mikä sotku. Olimme hiljaa ainakin vartin. Mutta jotain oli tehtävä ja minä sitten muurasin. Lihamies teki hyvän paketin, laittoi saumat tiiviisti ja silitti kulmat. Oikein hyvä paketti siitä tuli.

”Kiitos Soramies, olen nyt sinulle ison palveluksen velkaa. Sinä kun olet sellainen hiljainen mies, niin tästä ei nyt sitten kerrota koskaan mitään, sovitaanko näin? En haluaisi sinulle mitään pahaa, mutta on minulla näitä työkaluja täällä seinällä, katso miten kiiltävät, joka päivä ne puhdistan. Näillä liha irtoaa luista ilman mitään tuskaa, usko pois. Mutta mehän sovittiin kaksi kiloa lammasta ja makkaraa, tässä hyvä paketti, ei vuoda, uutta paperia. Ja tästä eteenpäin liha- ja makkaratoimitukset ovat taattu. Jos jotain apua tarvitset, niin kysy minua.” Ajattelin. Mitä minä teen? Taivas… mitä ihmettä minä voin tehdä? En voi kertoa kylässä kenellekään ja jos voisin, mitä kertoisin? 

Ei tämä tähän loppunut, vaan tuli seuraava kevät ja sama juttu. Taas muurattiin lisää väliseinää. Kevät oli selvästi paha Lihakauppiaalle, hän sen itsekin kyllä tietää, mutta minkäs teet. Nyt yläkerrassa on jo neljä väliseinää ja kovin on huone pienentynyt. Laskimme Lihakauppiaan kanssa, että huone riittää vielä kolmeksi vuodeksi, jos ei tule ylimääräisiä, sitten pitää hommata toinen tila.

En ole Lihakauppiaan apuja vielä käyttänyt, joten miten on, irtoaako vannominen vai laitanko Lihakauppiaan teille kylään? Noin, nyt kuului jo hyvin! Ehkä jotenkin väkinäinenhän se vannominen nyt oli, mutta hyväksytään. Jatketaanpa nyt sitten siihen liikenteenseurantajärjestelmään.

Enoni tämän aloitti, oikeastaan tämä kaikki on hyvin yksinkertaista, niin kuin melkein kaikki asiat. Kylässä toimii Rekisteröintimies, joka hoitaa autojen rekisteröinnit ja vakuutukset. Eno toimittaa hänelle tomaatteja ja on tehnyt muutamia aputöitä Rekisteröintimiehelle ei-niin-laillisten autojen kanssa. Vastineeksi hän saa listan kaikista kylän autoista ja omistajista. Tämän listan Eno antoi minulle ja helposti minä sen opin ulkoa, millainen auto on kylässä kelläkin ihmisellä. Kerran kahdessa viikossa Rekisteröintimies antaa omistussuhteisiin tulleista muutoksista uuden listan. Jos joku on ostanut uuden auton, myynyt sen toiselle tai ajanut lunastuskuntoon. Sitten vaan minä poistan sen omasta muististani ja taas on kaikki järjestyksessä.

Koska me Enon kanssa tunnemme melkein kaikki kyläläiset, niin siitä vaan painaa mieleen, mikä auto meni pohjoiseen, P, mihin aikaan, 12:42 ja ketä oli kyydissä, Allasmies ja Sähkömies. Näitä nyt tulee päivässä muutama sata kappaletta ja illalla kirjaan ne vihkooni ylös. Hyvin pysyy ne päässä, kun hieman harjoittelee. Aina tietysti tulee häiriöitä, kun joku tulee ostamaan sepeliä tai uima-altaalla on mielenkiintoista toimintaa, mutta ei ne pienet aukot mitään haittaa, korvautuvat kyllä jos toistuvat. Näistä toistoista nousevat ne asiat, joita me Enon kanssa seuraamme.

Sitten ovat bussit, ne liikkuvat aikataulun mukaan ja hyvin siinä ehtii katsoa ketkä ovat kyydissä, varsinkin pohjoisesta tulevan bussin näkee hyvin. Kuorma-autot seuraan myös, sillä niissä liikkuu mielenkiintoisia toimituksia. Ei sitä uskoisi mitä kaikkea tämän meidänkin kylän läpi kulkee.

Turistit ja vuokra-autot ovat hieman hankalia, niitä kun meillä ei ole listalla. Mutta toisaalta nämä turistit tekevät hyvinkin mielenkiintoisia liikkeitä ja varsinkin kesäaikaan kyydissä voi olla yllättäviä henkilöitä kylästä.

Minulla on nyt 48 paksua vihkoa tätä seurantaa ja Enolla 168 vihkoa ja lisää tulee joka kuukausi. Kerran viikossa sunnuntaina viemme viikon tiedot meidän yhteiseen ”lakanaan”. Lakana on nyt jo sellainen reilun viisi metriä pitkä ja reilun metrin korkea paperiarkki, jota jatkamme aina kun reuna tulee vastaan. Lakanan alareunaan kirjoitamme kalenteripäivät, ne juoksevat vasemmalta oikealle. Tässä lakanassa meillä on eri viivat eri tapahtumille ja niihin liittyville henkilöille. Eli vihreällä värillä on kaikki huumeisiin liittyvä liikenne ja henkilöt, varastettu tavara on mustalla värillä, lihalliset suhteet punaisella tussilla, mahdolliset kiristykset keltaisella liitukynällä ja muut rikokset sinisellä musteella. Värit keksi Eno, minä olisin käyttänyt pelkkää mustaa. Lakanaa säilytämme harjanvarren ympärillä Enon eteisessä, hyvässä tallessa se siinä on, ei tässä kylässä kukaan harjaa vie.

Kysyin kerran Enolta, että mitä me näillä tiedoilla oikein teemme? Enolla oli tähän vastaus valmiina.

”Poika, mikä on elämän tarkoitus?”

”En minä tiedä. Minä myyn näitä rakennustarviketuotteita, se ei varmaan se ole elämän tarkoitus?”

”Ei ole se. Elämän tarkoitus on kerätä tietoa. Tieto on valtaa. Tieto on myös vaarallista. Nämä vihkot ja lakana sisältävät paljon tietoa ja niissä on paljon valtaa, joten ne ovat myös hyvin vaarallisia. Voi olla, että tulee joskus päivä, jolloin minä tai sinä tarvitsemme sitä valtaa. Olen minä näitä tietoja muutaman kerran käyttänyt ja hyvin ne toimivat. Pitää vain olla varovainen, hyvin varovainen ja näistä ei saa kertoa kenellekään. Jos kertoo, niin pitää turvata selusta, ajatella eteenpäin. Tieto myös vanhenee ja sitä pitää päivittää koko ajan. Toisaalta jotkin vanhat jutut voivat olla todella hyödyllisiä. Ymmärrätkö nyt elämän tarkoituksen?”

”Ehkä jotenkin…”

Niin… voi taivas… nyt te tiedätte. Mitä ihmettä minä teen? Te ette tee mitään, ettekä ole kuulleet mitään ja valan olette vannoneet tai Lihamiehellä on teille asiaa. Tämä selvä?