Tämä tapahtui Pastorin liukumäkikesän jälkeen joulukuussa
tiistaina. Pastori tuli käymään ja keskustelu meni näin:
”Herran siunausta ja hyvää päivää Soramiehelle.”
”Päivää Pastori, miten voin auttaa? Tarvitseeko kirkko
mahdollisesti betonia tai soraa?”
”Ei kiitos, seinät ovat hyvässä kunnossa ja kappeli ei vuoda.
Mutta olisin pyytämässä Soramiestä yhteen päärooliin joulukulkueeseemme.
Tarvitsemme nimittäin Aasimiehen, edellinen kun ei enää oikein jaksa kävellä.
Helppo homma, kävelet Aasin kanssa kulkueen kärjessä Jeesuksen Äiti Maria
kyydissä ja siinä koko homma. Onko Soramiehellä kokemusta Aaseista?”
”On minulla kissa. Mutta en kyllä oikein osaa Aasia ajaa ja
on tässä tätä muutakin hommaa niin paljon, kiitoksia vaan tarjouksesta.”
”Allasmies pyysi välittämään terveiset ja suositteli juurikin
sinua. Teillä on kuulemma joitakin yhteisiä vesiasioita. Allasmieshän, siunaus
hänelle, tukee kulkuettamme taloudellisesti oikein kiitettävästi, joten
Soramies varmasti haluaa osallistua siihen muuten. En ole nyt Soramieheltä
rahaa pyytämässä, vaikka sekin otetaan ilolla ja siunauksella aina vastaan.
Joten Aasin ajaminen onnistuu varmaankin hyvin?”
”Kyllä, kyllä, ilman muuta, Aasi, eläinhän se sekin on, kyllä
sitä varmaan kissakokemuksella yhden Aasin kanssa kävelee.”
Niin sitten perjantaina tapasin Parturin Aasin, joka
seisoi kylän etelälaidalla laitumella. Parturin ajo-ohjeet Aasille olivat
seuraavat:
”Tässä tämä Aasi on. Tuosta otat narun ja koetat saada elukan
liikkeelle, aina se ei oikein lähde. Jos ei lähde niin sitä pitää tökkiä
jollain, mutta ei liikaa tai vetää vasemmalle. Ota siitä harjoitteluun ja
palautat sitten joskus pääsiäisen jälkeen. Paljon ei syö viikossa, ei kannata
paapoa.”
Aasi katsoi tylsänä maahan eikä ollut kiinnostunut mistään.
Otin narun ja yritin saada liikettä. Ei liikkunut mihinkään, ei vaikka veti
narusta. Siis minä en elukoita töki, joten otin aikalisän ja menin Enon luokse
puiston reunaan.
”Eno, nyt tuli Pastorilta kova posti, pitäisi ajaa Aasia
joulukulkueessa ja elukka ei liiku mihinkään ja minä en sitä hakkaa. Auta,
miten Aasia oikein ajetaan?”
”Niin, taisi olla vuosi 42 kun sinun Äidin Siskolla oli
sellainen ja hän minulle opetti niitä aasiniksejä. Aasihan on hyvin herkkä ja
pyhä eläin, kovin kyllästynyt tähän maalliseen meluun ja melskeeseen. Aasit
mietiskelevät paljon, tiesitkös sitä? Keinoja on monia, mutta suosittelisin
aluksi puolikasporkkanatemppua.”
Sitten Eno kertoi miten homma tehdään ja minä menin heti
Vihanneskauppaan ja kokeilemaan. Tässä tulee teille ohje, jos joudutte Aasin
ajoon joskus, on testattu ja toimii hyvin. Tärkeää on noudattaa tätä ohjetta
tarkasti, yliannosta ei suositella, saattaa tulla muuten äkillisiä toimintoja.
Ostin Vihanneskaupasta pussin porkkanoita, puolitin kaksi
porkkana ja halkaisin ne. Vein halkaistun porkkanan Aasin turvan eteen. Korvat
nousivat ja ruskeisiin silmiin syttyi märkä, lämmin katse ja turvasta alkoi
valua kuolaa. Annoin Aasin syödä puolikkaan porkkanan, mutta samalla
rauhallisesti panin toisen puolikkaan taskuuni ja toisen vasempaan käteen, joka
piti narua. Nyt vein narukäden hieman kauemmaksi ja Aasi seurasi sitä tiukalla
katseella. Ja sitten vain varovasti lähdettiin kävelemään, Aasi kättä seuraten.
Ihan hyvin se lähti menemään, ei siinä kiire ollut.
Tuli joulukuu ja joulukulkue. Marian osaa näytteli
Kampaajan Nuori Neiti. Minun liikenteenseurantarekisterini mukaan toisella
kuukaudella raskaana oleva neitsyt, oli liikkunut Jalkapalloilijan auton
kyydissä sillä tavalla, että seuraukset täysin ennustettavissa. Siispä perjantaina
illalla joulukulkue kasaantui Allasmiehen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään
kohti keskustakatua. Kyllä pelotti, tien varret täynnä ihmisiä, valoja ja
meteliä, minä sellaisessa väljässä kaavussa, Aasi kuolaa valuen narun jatkona
perässä ja kyydissä Kampaajan Nuori Neiti hymyilevänä ja kauniina.
Ihan suoraan ei mennyt kävely, mutta pysähdyksiä ei tullut
kuin kaksi. Toinen siinä Vihanneskaupan kohdalla, taisi Aasi haistaa jotain ja
toinen siinä ihan lopussa kun porkkanan veto alkoi loppua, sain niillä
puolikkailla vielä loppumetrit hoidettua. Tultiin Bensa-aseman parkkipaikalle
ja tarjoudun nostamaan Marian pois Aasin selästä.
”Näpit irti minun mahasta. Hommaa heti joku jakkara tähän,
että pääsen pois tämän kauhean elukan päältä, taivas miten tämä haisee!”
Maria saatiin pois Aasin päältä ja hän kävi oksentamassa
parkkipaikan reunassa. Valitti, että keinuminen oli tehnyt pahaa ja elukan haju
vielä pahempaa.
Pastorilta tuli kiitokset ja komento olla Pääsiäisenä
uudestaan ajamassa Aasia, nyt kyydissä sitten Jeesus, jota näytteli Jalkapalloilija,
joka oli heti joulun jälkeen mennyt naimisiin Kampaajan Nuoren Neidin kanssa.
Ensi tapaamisemme Jalkapalloilijan kanssa ei mennyt oikein hyvin.
”Terve Soramies, jokos Aasi on siinä kunnossa, että sen voisi
koekäyttää?”
”Terve vaan Jalkapalloilija ja onnittelut. Sinulla sitä onkin
kesäkuussa, jo ihan toinen meno. Pääset vaippoja vaihtamaan ja sellaista.”
”Mitä sinä horiset Aasiukko, me vasta mentiin naimisiin eikä
tässä vielä ole paljonkaan ehditty. Nyt on parempi, että olet ihan hiljaa.
Katsos näitä kenkiä, nämä ovat tämmöiset pelikengät, joissa on metallikärki
vahvikkeena. Onko sinulla autoa?”
”Oooon, on minulla sellainen pieni, vanha kottero. Pyhinä
sillä ajelen ja isommalla kylällä käyn. Miten niin?”
”Minulla on tosi hyvä oikean jalan veto. Jos tällä kengällä
monottaa auton oveen niin kärki menee pellistä läpi. Olen muutaman kerran
testannut. On minulla myös oma saksipotku, jolla kun vetää auton tuulilasiin,
niin menee kenkä viisi senttiä lasista läpi, kerran kokeilin Bensa-aseman
parkkipaikalla Parturin Pojan autoon, kun ei lainannut sitä minulle. Eli
sovitaanko niin, että kun meille rakkaan Kampaajan Nuoren Neidin kanssa tulee joskus
jälkikasvua, niin se tulee ihan ajallaan, eikä sitä tarvitse kenenkään laskea
mitään.”
”Kyllä, kyllä, ilman muuta, lapset, ne tietysti tulee ja
ovat. Ja auton pellit, ehjät on hyvät, tuulilasi myös.”
Niin tuli Pääsiäinen ja me Aasin kanssa taas pääkadun päässä,
nyt kyydissä Jeesuksen näköinen, laiha ja sporttinen Jalkapalloilija. Porkkanalla
käveltiin, suoraan ei mennyt, veti vasemmalle, liekkö ollut jotain kevään
vihanneksia jollain katsojalla laukussa.
Kulkue oli jo hajaantunut ja seisoin Aasin kanssa
Bensa-aseman parkkipaikalla. Aasi varmaan ajatteli, että voi taivas mitä sitä pitää
kestää yhden porkkanan eteen. Minulla oli vähän samat tuntemukset, meistä oli
jo melkein tullut porkkanaystävät. Sitten saapui Pastori.
”Herran siunausta Soramiehelle. Hyvinhän se meni, ensi
joulukuussa sitten taas uudestaan ja tietysti keväällä Pääsiäinen. Partaa
pitäisi kyllä Soramiehen kasvattaa lisää, nyt tuo on jotenkin liian ohut tuo
parta.”
”Niin partaa… jos sitä vettä saisi vaikka kaksi kertaa
viikossa niin voisi tätä partaa hieman paremmin hoitaa?”
”Ilman muuta, laitetaan kolmasti viikossa samalla kun nyt
ruvetaan säätämään. Olisiko sellainen puolituntia päivässä sopiva
parranhoitoon?”
”Kiitoksia vaan paljon, kyllä sillä pärjätään, paljonhan se
jo se on.”
Vein Aasin takaisin Parturille. Katsoimme Aasin kanssa
toisiamme, sellaisia talutettavia molemmat. Toisella ihan oikea naru kaulassa,
toisella meistä kaikenlaisia naruja kaulassa. Kumpi lie meistä onnellisempi?
Pilkoin loput porkkanat Aasille, kuola roiskui ja silmissä oli lämmin, ruskea
katse.
Nyt lienee aika kertoa tarkemmin Enoni kehittämästä
liikenteenseuraamismenetelmästä, jonka seurauksena tätä teille kirjoitan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti