16 Yö

On yö ja en saa oikein unta. Vanha talo natisee ja napsuu. Kissakin liikkuu ja pitää pientä ääntä, on varmaan taas hiiriä sisällä, toivottavasti saa Kissa ne kiinni. Olisi edes se Aasi. Voisi sille jutella ja sitä rapsutella. Laittaisi sille vaikka sellaiset uudet valjaat, sellaiset vihreät.

Ajattelen kaikkea tapahtumia mitä tässä on ollut ja missä tilanteessa itse olen. Rekisteriämme, muurauksia, rahaa, Enoa ja Äitiä. On näitä paljon, miten näitä voikin olla näin paljon? Miten sitä ihminen muistaakin kaikki, eikö voisi edes osan unohtaa?

Jos lähtisin täältä pois, menisin vaikka pohjoiseen. Mutta mitä minä siellä tekisin? En tunne sieltä ketään, kaikki jotka sinne oikeasti ovat menneet, ovat kadonneet ja heistä ei koskaan kuulu enää mitään. Toisaalta myös ne, ketkä eivät ole menneet pohjoiseen vaikka näin luullaan, ovat kadonneet, eikä heistäkään koskaan kuulu mitään. Ovat jossain betonin täytteenä tai meren pohjassa, osa voi olla noissa järvissäkin. Moni ei tiedä miten monta järveä meillä on tässä lähellä, kyllä sinne monta mahtuu ja kyllä sinne monta on mahtunutkin, iso luku sekin.

Mutta ei sieltä pohjoisesta varmaankaan löytyisi paikkaa, missä voisi myydä rakennustarvikkeita. En minä toiselle ala hommiin, on sen verran tuota kokemusta tullut vaikka mistä. Voisihan sitä tietysti jonkun paikan ostaa, mutta miten sen nyt tekisi, kun nämä minun rahat eivät oikein ole olemassa? Ei taitaisi seteleillä ostaminen oikein onnistua, on ne vaan nuo pankit niin hankalia. Kohta on joku viranomainen kyselemässä, että mistä se tämä seteli tuli. Ei kelpaa niille jos sanoo, että oliiviöljypurkista otin.

Rantapaikkaakin olen miettinyt, mutta siellä tuulee ja en minä jaksa merta kovin kauan katsoa, sitä kun ei pysty laskemaan. Kerran olin rannalla ja laskin aaltoja, joka tulivat rantaan. Oli niissä erilaisia aaltoja, mutta kovin tylsää se oli verrattuna tähän meidän liikenteenseurantaan, tässä on tuota vaihtelua niin mukavasti. Se jatkuva tuulen ja aaltojen kohina myös jotenkin turruttaa, ei ole hyvä korville eikä päälle. Ja on tuota hiekkaa kyllä nähty riittävästi yhden elämän edestä.

Sitten olisi tämä minun Äiti. Mitä minä hänelle tekisin jos johonkin lähtisin, yksin en voisi häntä jättää, hyvää ihmistä? Tietysti tuossa kylän laidassa on tuo Pastorin johtama vanhuskoti, mutta Enon mukaan siellä on koko ajan liian vähän porukkaa töissä, näin meidän liikenteenseuranta näyttää. Monena yönä siellä ei ole ketään, keskenään nukkuvat vanhat ja näkevät varmaan vanhojen unia. Myös Eno sanoi, että kovin paljon sinne menee Apteekista unilääkettä noin pienelle porukalle vanhoja, oli Eno seurannut tätä liikennettä kuukauden ihan erikseen, kun sukulaiset olivat Enoa sinne Pastorin vanhuskotiin työntämässä. En minä Äitiä sinne, yksin vieraiden joukkoon ja lääkettä syömään. Hyvä uni tässä meidän talossa tulee kun on saanut tukevan iltaruuan alle.

Sitten on tämä ruokapuoli. Äidin ruoka on se mitä minä syön, tomaatit Enolta ja liha Lihakauppiaalta. Tietysti tulee aika, jolloin Äiti ei enää pysty minulle ruokaa laittamaan, kyllä minä sen jo nyt tunnistan ja se onkin sitten hyvin paha juttu se päivä. Minä kun olen päivät aidan vieressä hommissa ja en koskaan ehdi kauppaan, sunnuntaina kun kylän kaupat eivät ole auki. Pitäisi saada joku joka käy kaupassa, mistähän sen saisi?

Äiti myös siivoaa ja huoltaa meidän vaatteet. Miten taivaan nimeen minä nämä hoidan kun Äitiä ei enää jaksa? On meillä tuo pesukone, kyllä minä sen nappulat ymmärrän, mutta taivas niitä pesuaineita! Niitä on ainakin viittäsataa eri sorttia, tiettyä värivaatteille, toista toisille ja kolmatta muille. Sitten on lattialle eri purkkia, pöydälle omansa, kylpyhuoneelle ainakin viittä erilaista eri paikkoihin. Kuvitella, ikkunoille on omansa. Onneksi laitoin kalterit ikkunoihin.

En saa unta. Kaikki pyörii ja pulpahtelee mieleen. Pitäisi varmaan ottaa Tohtorin määräämä unilääke, mutta kun se lääke näyttää niin pahoja kuvia, ette kyllä arvaa miten pahoja. Myös pillerin jälkeen aamulla on ihan turtana koko pää ja ei tule liikenteenseurannasta mitään.

Olen teille näitä minun tarinoita muutaman tässä kertonut, mutta en kovin pahoja. Oikeista pahoista tulee sellainen levoton olo, jotenkin alkaa ohimossa jyskyttämään ja pitää ottaa niitä Tohtorin verenpainelääkkeitä. Auttavat kyllä hyvin, hyvät lääkkeet on Tohtorilla. On onneksi näitä mukaviakin tarinoita mitä kertoa ja ei vain niitä pahoja. On se ihme miten televisiossa vaan jaksavat aina niitä pahoja kertoa ja ne vaan kiinnostaa ihmisiä enemmän. Mikä lie ihmisissä vikana kun paha kiinnostaa? Hyvistä asioista saisivat enemmän kertoa ja ruokaohjelmat on minusta mukavia, varsinkin jos vielä syövät sitä valmista ruokaa. Näkee siinä, että onnistuiko miten se ruoka. Mutta niistä ruokakilpailuista en pidä ollenkaan, missä pitää tehdä ruokaa hosumalla, vähällä ajalla. Kyllä vaan kun Äiti laittaa ruokaa, niin ei siinä hosuta, kyllä on hyvää ja tulee mukava mieli minulle kun sitä saan syödä. Ei tarvita pisteitä laskea, eikä aika lopu kesken, eikä ruokakaan. Osaa se vaan Äiti tehdä mukavia ruokia, ihan tässä melkein nälkä tuli.

Isästäni en ole teille kertonut mitään ja parempi niin. Paksun kirjan verran olisi niitä Isän tarinoita, mutta kovin ovat pahoja, osaa ei oikein uskalla edes muistella. Jos mietitte miksi me tässä Äidin kanssa kahdestaan ollaan, niin Isän perujahan se. Eno järjesti tämän meidän asumisen, kun Isän kappaleet oli saatu kasattua Pastorille siunattavaksi. No nyt se tuli tämäkin mieleen, olisi saanut olla tulematta.

Enosta voisi myös sellaisen betoniharkon paksuuden verran tarinoita kertoa, mutta mitenhän mahtaisi minulle käydä, kun ette te kuitenkaan malta olla hiljaa. Enon tarinat on enemmän noita rahan ja tavaran kanssa puljaamista ja eivät ole niin pahoja. Vaikka on niidenkin seurauksena tullut vaikka mitä harmia. Mutta ehkä jätän nämäkin teiltä pois, niin saatte te edes vähän unta. Parempi nämä on vain minun hautoa, mitä näillä muita kiusaamaan.

On se niin hassua, että kylän kesävieraat kuvittelevat, että tämä meidän pieni kylämme on tylsä ja hiljainen. Minä yksi näistä pakollisista nähtävyyksistä, tämmöinen Soramies, joka seisoo aina aidan vieressä ja heilauttaa kättä kun he ajavat siitä autollaan ohi. Eivät tiedä mistään mitään, sanon minä.