5 Sukuvika ja Lihakauppias

Ennen kuin kerron liikenteenseurantamenetelmästä, niin teidän pitää vannoa, että ette kerro tästä kenellekään. Vannokaa kautta sementin ja betonin, ja tulkoon minulle harkko päähän, jos tästä kerron toiselle henkilölle. Vannokaa!

”Vannon kautta sementin ja betonin, ja tulkoon minulle harkko päähän, jos tästä kerron toiselle henkilölle.”

Mitä? Miksi en kuule mitään? Ette vannoneet? Tämä on vakava juttu. Hmmm....

Minäpä kerron teille yhden jutun, niin eiköhän ala vannominen irrota!

Tämä tapahtui reilu neljä vuotta sitten, lauantaina, kello oli siinä kahdeksan jälkeen illalla. Olin laittamassa portteja kiinni, kun pihaan tulee Lihakauppias ruttuisella pakettiautollaan. Lihakauppias on minun ainoa sukulainen Äidin puolelta, Äidin Siskon poika. Nuorena olimme paljonkin yhdessä ja laskimme lampaita ja söimme sitä lampaanlihaa. Lihakauppias asuu tuossa kylän keskellä, sillä on siinä liike ja yläkerrassa muutama huone hänelle, perhettä ei ole tullut. Nyt Lihakauppias oli hyvin hädissään ja veti minut aidan viereen.

”Soramies, hyvä veli, nyt tarvitsen sinua apua ja heti. Sinä olet ainoa johon voin luottaa.”

”No mikä hätänä? Mitä on tapahtunut?”

”Sinun pitää tulla meille heti. Tarvitsen muurausapua heti. Jos aiot ikinä enää syödä minun liharuokiani, niin autat minua heti.”

Ajattelin, että mikähän taivaan nimeen se tämä juttu on ja miksi tuollainen kiire? Mutta Lihamiehen lihat ovat olleet todella hyviä ja ilman niitä on vaikea olla.

”Muurausapua? Mikä on rikki? Ja etkö sinä itse voisi tehdä ne muuraukset? Kyllä sinä minulta tätä materiaalia saat. On lauantai-iltakin ja olen koko päivän tässä seisonut ja pitäisi tehdä vielä kirjanpitohommia.”

”Minä en ole koskaan muurannut ja ei minulla ole vehkeitäkään. Laitetaan tähän autoon harkkoja, sellaiset 40 pitäisi riittää ja valmisbetonia - paljonko sitä nyt pitäisi olla?”

”40 harkolle riittää 10 säkkiä, jos ei tee kovin paksua saumaa. No hyvä on, minä tulen ja laitan. Mutta sitten saat antaa ylimääräisen kilon lampaanlihaa.”

”Kyllä, kyllä… vaikka kaksi kiloa ja makkaraa saat metrin.”

Ihmettelin touhua, mutta autettava oli sukulaismiestä ja hätäkin tuntui olevan. Ajettiin tavaroiden kanssa lihakaupalle ja nostettiin tarvikkeet sisälle kauppaan.

Oli hiljaista. Noustiin yläkertaan.

”Mi… mikä taivaan tähden tämä on?”

”No se kävi niin, että olin eilen tuolla satamassa ja sieltä tarttui mukaan sellainen meren yli tullut. Aluksi kaikki oli hyvin ja meillä meni oikein hyvin, sitten ei oikein mennyt. Minä siinä jotenkin hermostuin ja sitten siitä tuli tämmöinen. Tälle nyt pitäisi tehdä jotain. Ei tätä kukaan kaipaa missään, siitä olen varma. Sain viime viikolla tämmöistä uudenlaista käärintäpaperia, tässä on muovi tässä toisella puolella. Ei pääse mitään paperista läpi vaikka miten puristaa, katso näin, oikein hyvää ollakseen paperia. Jos sen tähän paketoisi ja muuraisi tuohon nurkkaan, tekisi sellaisen väliseinän harkoista ja sen taakse laittaisi. Saisi olla siellä. Mitäs sanot, onnistuisiko?”

En sanonut mitään. Olin hiljaa ja tuijotin. Ajattelin kyllä. Voi taivas, mitä ihmettä minun pitää nyt tehdä? Voi taivas… ja mikä sotku. Olimme hiljaa ainakin vartin. Mutta jotain oli tehtävä ja minä sitten muurasin. Lihamies teki hyvän paketin, laittoi saumat tiiviisti ja silitti kulmat. Oikein hyvä paketti siitä tuli.

”Kiitos Soramies, olen nyt sinulle ison palveluksen velkaa. Sinä kun olet sellainen hiljainen mies, niin tästä ei nyt sitten kerrota koskaan mitään, sovitaanko näin? En haluaisi sinulle mitään pahaa, mutta on minulla näitä työkaluja täällä seinällä, katso miten kiiltävät, joka päivä ne puhdistan. Näillä liha irtoaa luista ilman mitään tuskaa, usko pois. Mutta mehän sovittiin kaksi kiloa lammasta ja makkaraa, tässä hyvä paketti, ei vuoda, uutta paperia. Ja tästä eteenpäin liha- ja makkaratoimitukset ovat taattu. Jos jotain apua tarvitset, niin kysy minua.” Ajattelin. Mitä minä teen? Taivas… mitä ihmettä minä voin tehdä? En voi kertoa kylässä kenellekään ja jos voisin, mitä kertoisin? 

Ei tämä tähän loppunut, vaan tuli seuraava kevät ja sama juttu. Taas muurattiin lisää väliseinää. Kevät oli selvästi paha Lihakauppiaalle, hän sen itsekin kyllä tietää, mutta minkäs teet. Nyt yläkerrassa on jo neljä väliseinää ja kovin on huone pienentynyt. Laskimme Lihakauppiaan kanssa, että huone riittää vielä kolmeksi vuodeksi, jos ei tule ylimääräisiä, sitten pitää hommata toinen tila.

En ole Lihakauppiaan apuja vielä käyttänyt, joten miten on, irtoaako vannominen vai laitanko Lihakauppiaan teille kylään? Noin, nyt kuului jo hyvin! Ehkä jotenkin väkinäinenhän se vannominen nyt oli, mutta hyväksytään. Jatketaanpa nyt sitten siihen liikenteenseurantajärjestelmään.

Enoni tämän aloitti, oikeastaan tämä kaikki on hyvin yksinkertaista, niin kuin melkein kaikki asiat. Kylässä toimii Rekisteröintimies, joka hoitaa autojen rekisteröinnit ja vakuutukset. Eno toimittaa hänelle tomaatteja ja on tehnyt muutamia aputöitä Rekisteröintimiehelle ei-niin-laillisten autojen kanssa. Vastineeksi hän saa listan kaikista kylän autoista ja omistajista. Tämän listan Eno antoi minulle ja helposti minä sen opin ulkoa, millainen auto on kylässä kelläkin ihmisellä. Kerran kahdessa viikossa Rekisteröintimies antaa omistussuhteisiin tulleista muutoksista uuden listan. Jos joku on ostanut uuden auton, myynyt sen toiselle tai ajanut lunastuskuntoon. Sitten vaan minä poistan sen omasta muististani ja taas on kaikki järjestyksessä.

Koska me Enon kanssa tunnemme melkein kaikki kyläläiset, niin siitä vaan painaa mieleen, mikä auto meni pohjoiseen, P, mihin aikaan, 12:42 ja ketä oli kyydissä, Allasmies ja Sähkömies. Näitä nyt tulee päivässä muutama sata kappaletta ja illalla kirjaan ne vihkooni ylös. Hyvin pysyy ne päässä, kun hieman harjoittelee. Aina tietysti tulee häiriöitä, kun joku tulee ostamaan sepeliä tai uima-altaalla on mielenkiintoista toimintaa, mutta ei ne pienet aukot mitään haittaa, korvautuvat kyllä jos toistuvat. Näistä toistoista nousevat ne asiat, joita me Enon kanssa seuraamme.

Sitten ovat bussit, ne liikkuvat aikataulun mukaan ja hyvin siinä ehtii katsoa ketkä ovat kyydissä, varsinkin pohjoisesta tulevan bussin näkee hyvin. Kuorma-autot seuraan myös, sillä niissä liikkuu mielenkiintoisia toimituksia. Ei sitä uskoisi mitä kaikkea tämän meidänkin kylän läpi kulkee.

Turistit ja vuokra-autot ovat hieman hankalia, niitä kun meillä ei ole listalla. Mutta toisaalta nämä turistit tekevät hyvinkin mielenkiintoisia liikkeitä ja varsinkin kesäaikaan kyydissä voi olla yllättäviä henkilöitä kylästä.

Minulla on nyt 48 paksua vihkoa tätä seurantaa ja Enolla 168 vihkoa ja lisää tulee joka kuukausi. Kerran viikossa sunnuntaina viemme viikon tiedot meidän yhteiseen ”lakanaan”. Lakana on nyt jo sellainen reilun viisi metriä pitkä ja reilun metrin korkea paperiarkki, jota jatkamme aina kun reuna tulee vastaan. Lakanan alareunaan kirjoitamme kalenteripäivät, ne juoksevat vasemmalta oikealle. Tässä lakanassa meillä on eri viivat eri tapahtumille ja niihin liittyville henkilöille. Eli vihreällä värillä on kaikki huumeisiin liittyvä liikenne ja henkilöt, varastettu tavara on mustalla värillä, lihalliset suhteet punaisella tussilla, mahdolliset kiristykset keltaisella liitukynällä ja muut rikokset sinisellä musteella. Värit keksi Eno, minä olisin käyttänyt pelkkää mustaa. Lakanaa säilytämme harjanvarren ympärillä Enon eteisessä, hyvässä tallessa se siinä on, ei tässä kylässä kukaan harjaa vie.

Kysyin kerran Enolta, että mitä me näillä tiedoilla oikein teemme? Enolla oli tähän vastaus valmiina.

”Poika, mikä on elämän tarkoitus?”

”En minä tiedä. Minä myyn näitä rakennustarviketuotteita, se ei varmaan se ole elämän tarkoitus?”

”Ei ole se. Elämän tarkoitus on kerätä tietoa. Tieto on valtaa. Tieto on myös vaarallista. Nämä vihkot ja lakana sisältävät paljon tietoa ja niissä on paljon valtaa, joten ne ovat myös hyvin vaarallisia. Voi olla, että tulee joskus päivä, jolloin minä tai sinä tarvitsemme sitä valtaa. Olen minä näitä tietoja muutaman kerran käyttänyt ja hyvin ne toimivat. Pitää vain olla varovainen, hyvin varovainen ja näistä ei saa kertoa kenellekään. Jos kertoo, niin pitää turvata selusta, ajatella eteenpäin. Tieto myös vanhenee ja sitä pitää päivittää koko ajan. Toisaalta jotkin vanhat jutut voivat olla todella hyödyllisiä. Ymmärrätkö nyt elämän tarkoituksen?”

”Ehkä jotenkin…”

Niin… voi taivas… nyt te tiedätte. Mitä ihmettä minä teen? Te ette tee mitään, ettekä ole kuulleet mitään ja valan olette vannoneet tai Lihamiehellä on teille asiaa. Tämä selvä?

4 Aasi

Tämä tapahtui Pastorin liukumäkikesän jälkeen joulukuussa tiistaina. Pastori tuli käymään ja keskustelu meni näin:

”Herran siunausta ja hyvää päivää Soramiehelle.”

”Päivää Pastori, miten voin auttaa? Tarvitseeko kirkko mahdollisesti betonia tai soraa?”

”Ei kiitos, seinät ovat hyvässä kunnossa ja kappeli ei vuoda. Mutta olisin pyytämässä Soramiestä yhteen päärooliin joulukulkueeseemme. Tarvitsemme nimittäin Aasimiehen, edellinen kun ei enää oikein jaksa kävellä. Helppo homma, kävelet Aasin kanssa kulkueen kärjessä Jeesuksen Äiti Maria kyydissä ja siinä koko homma. Onko Soramiehellä kokemusta Aaseista?”

”On minulla kissa. Mutta en kyllä oikein osaa Aasia ajaa ja on tässä tätä muutakin hommaa niin paljon, kiitoksia vaan tarjouksesta.”

”Allasmies pyysi välittämään terveiset ja suositteli juurikin sinua. Teillä on kuulemma joitakin yhteisiä vesiasioita. Allasmieshän, siunaus hänelle, tukee kulkuettamme taloudellisesti oikein kiitettävästi, joten Soramies varmasti haluaa osallistua siihen muuten. En ole nyt Soramieheltä rahaa pyytämässä, vaikka sekin otetaan ilolla ja siunauksella aina vastaan. Joten Aasin ajaminen onnistuu varmaankin hyvin?”

”Kyllä, kyllä, ilman muuta, Aasi, eläinhän se sekin on, kyllä sitä varmaan kissakokemuksella yhden Aasin kanssa kävelee.”

Niin sitten perjantaina tapasin Parturin Aasin, joka seisoi kylän etelälaidalla laitumella. Parturin ajo-ohjeet Aasille olivat seuraavat:

”Tässä tämä Aasi on. Tuosta otat narun ja koetat saada elukan liikkeelle, aina se ei oikein lähde. Jos ei lähde niin sitä pitää tökkiä jollain, mutta ei liikaa tai vetää vasemmalle. Ota siitä harjoitteluun ja palautat sitten joskus pääsiäisen jälkeen. Paljon ei syö viikossa, ei kannata paapoa.”

Aasi katsoi tylsänä maahan eikä ollut kiinnostunut mistään. Otin narun ja yritin saada liikettä. Ei liikkunut mihinkään, ei vaikka veti narusta. Siis minä en elukoita töki, joten otin aikalisän ja menin Enon luokse puiston reunaan.

”Eno, nyt tuli Pastorilta kova posti, pitäisi ajaa Aasia joulukulkueessa ja elukka ei liiku mihinkään ja minä en sitä hakkaa. Auta, miten Aasia oikein ajetaan?”

”Niin, taisi olla vuosi 42 kun sinun Äidin Siskolla oli sellainen ja hän minulle opetti niitä aasiniksejä. Aasihan on hyvin herkkä ja pyhä eläin, kovin kyllästynyt tähän maalliseen meluun ja melskeeseen. Aasit mietiskelevät paljon, tiesitkös sitä? Keinoja on monia, mutta suosittelisin aluksi puolikasporkkanatemppua.”

Sitten Eno kertoi miten homma tehdään ja minä menin heti Vihanneskauppaan ja kokeilemaan. Tässä tulee teille ohje, jos joudutte Aasin ajoon joskus, on testattu ja toimii hyvin. Tärkeää on noudattaa tätä ohjetta tarkasti, yliannosta ei suositella, saattaa tulla muuten äkillisiä toimintoja.

Ostin Vihanneskaupasta pussin porkkanoita, puolitin kaksi porkkana ja halkaisin ne. Vein halkaistun porkkanan Aasin turvan eteen. Korvat nousivat ja ruskeisiin silmiin syttyi märkä, lämmin katse ja turvasta alkoi valua kuolaa. Annoin Aasin syödä puolikkaan porkkanan, mutta samalla rauhallisesti panin toisen puolikkaan taskuuni ja toisen vasempaan käteen, joka piti narua. Nyt vein narukäden hieman kauemmaksi ja Aasi seurasi sitä tiukalla katseella. Ja sitten vain varovasti lähdettiin kävelemään, Aasi kättä seuraten. Ihan hyvin se lähti menemään, ei siinä kiire ollut.

Tuli joulukuu ja joulukulkue. Marian osaa näytteli Kampaajan Nuori Neiti. Minun liikenteenseurantarekisterini mukaan toisella kuukaudella raskaana oleva neitsyt, oli liikkunut Jalkapalloilijan auton kyydissä sillä tavalla, että seuraukset täysin ennustettavissa. Siispä perjantaina illalla joulukulkue kasaantui Allasmiehen parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään kohti keskustakatua. Kyllä pelotti, tien varret täynnä ihmisiä, valoja ja meteliä, minä sellaisessa väljässä kaavussa, Aasi kuolaa valuen narun jatkona perässä ja kyydissä Kampaajan Nuori Neiti hymyilevänä ja kauniina.

Ihan suoraan ei mennyt kävely, mutta pysähdyksiä ei tullut kuin kaksi. Toinen siinä Vihanneskaupan kohdalla, taisi Aasi haistaa jotain ja toinen siinä ihan lopussa kun porkkanan veto alkoi loppua, sain niillä puolikkailla vielä loppumetrit hoidettua. Tultiin Bensa-aseman parkkipaikalle ja tarjoudun nostamaan Marian pois Aasin selästä.

”Näpit irti minun mahasta. Hommaa heti joku jakkara tähän, että pääsen pois tämän kauhean elukan päältä, taivas miten tämä haisee!”

Maria saatiin pois Aasin päältä ja hän kävi oksentamassa parkkipaikan reunassa. Valitti, että keinuminen oli tehnyt pahaa ja elukan haju vielä pahempaa.

Pastorilta tuli kiitokset ja komento olla Pääsiäisenä uudestaan ajamassa Aasia, nyt kyydissä sitten Jeesus, jota näytteli Jalkapalloilija, joka oli heti joulun jälkeen mennyt naimisiin Kampaajan Nuoren Neidin kanssa. Ensi tapaamisemme Jalkapalloilijan kanssa ei mennyt oikein hyvin.

”Terve Soramies, jokos Aasi on siinä kunnossa, että sen voisi koekäyttää?”

”Terve vaan Jalkapalloilija ja onnittelut. Sinulla sitä onkin kesäkuussa, jo ihan toinen meno. Pääset vaippoja vaihtamaan ja sellaista.”

”Mitä sinä horiset Aasiukko, me vasta mentiin naimisiin eikä tässä vielä ole paljonkaan ehditty. Nyt on parempi, että olet ihan hiljaa. Katsos näitä kenkiä, nämä ovat tämmöiset pelikengät, joissa on metallikärki vahvikkeena. Onko sinulla autoa?”

”Oooon, on minulla sellainen pieni, vanha kottero. Pyhinä sillä ajelen ja isommalla kylällä käyn. Miten niin?”

”Minulla on tosi hyvä oikean jalan veto. Jos tällä kengällä monottaa auton oveen niin kärki menee pellistä läpi. Olen muutaman kerran testannut. On minulla myös oma saksipotku, jolla kun vetää auton tuulilasiin, niin menee kenkä viisi senttiä lasista läpi, kerran kokeilin Bensa-aseman parkkipaikalla Parturin Pojan autoon, kun ei lainannut sitä minulle. Eli sovitaanko niin, että kun meille rakkaan Kampaajan Nuoren Neidin kanssa tulee joskus jälkikasvua, niin se tulee ihan ajallaan, eikä sitä tarvitse kenenkään laskea mitään.”

”Kyllä, kyllä, ilman muuta, lapset, ne tietysti tulee ja ovat. Ja auton pellit, ehjät on hyvät, tuulilasi myös.”

Niin tuli Pääsiäinen ja me Aasin kanssa taas pääkadun päässä, nyt kyydissä Jeesuksen näköinen, laiha ja sporttinen Jalkapalloilija. Porkkanalla käveltiin, suoraan ei mennyt, veti vasemmalle, liekkö ollut jotain kevään vihanneksia jollain katsojalla laukussa.

Kulkue oli jo hajaantunut ja seisoin Aasin kanssa Bensa-aseman parkkipaikalla. Aasi varmaan ajatteli, että voi taivas mitä sitä pitää kestää yhden porkkanan eteen. Minulla oli vähän samat tuntemukset, meistä oli jo melkein tullut porkkanaystävät. Sitten saapui Pastori.

”Herran siunausta Soramiehelle. Hyvinhän se meni, ensi joulukuussa sitten taas uudestaan ja tietysti keväällä Pääsiäinen. Partaa pitäisi kyllä Soramiehen kasvattaa lisää, nyt tuo on jotenkin liian ohut tuo parta.”

”Niin partaa… jos sitä vettä saisi vaikka kaksi kertaa viikossa niin voisi tätä partaa hieman paremmin hoitaa?”

”Ilman muuta, laitetaan kolmasti viikossa samalla kun nyt ruvetaan säätämään. Olisiko sellainen puolituntia päivässä sopiva parranhoitoon?”

”Kiitoksia vaan paljon, kyllä sillä pärjätään, paljonhan se jo se on.”

Vein Aasin takaisin Parturille. Katsoimme Aasin kanssa toisiamme, sellaisia talutettavia molemmat. Toisella ihan oikea naru kaulassa, toisella meistä kaikenlaisia naruja kaulassa. Kumpi lie meistä onnellisempi? Pilkoin loput porkkanat Aasille, kuola roiskui ja silmissä oli lämmin, ruskea katse.

Nyt lienee aika kertoa tarkemmin Enoni kehittämästä liikenteenseuraamismenetelmästä, jonka seurauksena tätä teille kirjoitan.

3 Liukumäki

Kun seison tässä portin vieressä, näen hyvin alla kulkevan tien, mutta myös tien toisella puolella olevan uima-altaan, jonka rakensi Allasmies kaksi vuotta sitten. Altaalle pääsee maksua vastaan uimaan ja siellähän käy porukkaa kesällä kovasti kastelemassa itseään, kuuma kun on. Minä en ole käynyt, ei ole rahaa mokomaan turhuuteen. Mutta sitten Allasmies rakensi liukumäen, joka nousi aidan yli, ja minä pääsin hyvin seuraamaan liukumäkeä käyttäviä.

Oli jo ilta, perjantai rekisterini mukaan, ja lämmin hehku roikkui ilmassa. Jotenkin en jaksanut lähteä kotiin ja jäin notkumaan aidan viereen. Allas oli jo kiinni, mutta jospa sinne tulisi vaikka paikallinen Brittiblondi uimaan pienessä uima-asussaan. Tuli, mutta hieman toisin kuin toivoin.

Tietä ajoi Pastorin Apulaisen auto ja se kaarsi allasalueen parkkipaikalle. Tähän selvityksenä, että kylässämme on Pastori, joka pitää meidät uskossa ja nuhteessa. Pyhä ja uskova mies kaikin puolin ja kovin suosittu. Pitää kovia saarnoja ja huolehtii seurakuntalaistensa hyvinvoinnista. Pastorihan ei itse aja autoa vaan hänellä on Apulainen, joka kyyditsee hänet tilaisuuksiin. Nyt autossa ajajan paikalla istui Pastori itse ilman Apulaista. Eli hän osaa ajaa autoa, oli minun ensimmäinen ajatukseni!

Pohjoisesta saapui melko heti Allasmiehen auto, kyydissä hän ja Brittiblondi. Allasmies avasi ovet ja laittoi valot päälle - himmensi kyllä niitä. Sitten Allasmies poistui autolla pohjoiseen. Pastori ja Brittiblondi menivät allasalueelle. Aioin jo lähteä, mutta jokin vaivasi minua. Näin jälkeenpäin, olisi pitänyt lähteä.

Ensin tuli Pastori, eikä ollut uimapukua hänellä, Aatamin asu, sanoisin. Hyvin toimi liukumäki ja molskaus melkoinen. Lieneekö ollut kovinkin pyhää vettä? Hetken päästä siinä meni Brittiblondi, ihan Eevan asussa. Puhdas, sulava liuku ja kevyt loiskaus. Seurasin kaksi laskua, sitten eivät tulleet enää liukumaan.

Odotin mitä tapahtuu. Tuli pimeä ja en enää jaksanut seisoa vaan kävelin kotiin. Oli sitruunarisottoa ruokana mutta kyllä sanon, että hukkaan meni sekin hyvä ruoka. Ei maistunut, kovin oli raudan maku suussa ja se vähäinenkin usko Pastorin julistukseen katosi ikkunasta yötaivaalle. Minulla on kovin vaikea suhde tämän uskon kanssa, kerron tarkemmin sitten Aasi -tarinassa.

Tämä oli Pastorin liukumäkikerroista ensimmäinen. Valitettavasti jatkoa on seurannut ja liukumäkikaverina on ollut eri henkilöitä. Nyt sitten se pahin asia. Allasmies huomasi minut kerran seuraamassa liukumäkitoimintaa ja sen seurauksena liukumäkeen tuli katos ja seinä. Nyt en enää pysty näkemään ketkä laskevat ja miten. Allasmies tuli myös käymään luonani.

”Terve Soramies.”

”Terve, mites allas jaksaa? Tarvitsetko paikkausainetta, betonia vai soraa?”

”En tarvitse, hyvin liukuvat asiat. Kuule, olen tuossa seurannut, että katselet tuosta aidanvierestä altaalle. Osaa minun asiakkaista häiritsee sinun katselu ja tein siihen sellaisen aidan niin ei häiritse sinuakaan. Teillehän tulee kotiin vesijohto Lihakauppiaan tontin jakopisteen kautta?”

”Joo, siitä se vesijohto tulee, miten niin?”

”Minulla on noita tuttuja tuolla vesilaitoksella ja kertoivat, että se venttiili voi mennä helposti jumiin ja tällöin teidän taloon ei tulisi vettä. Sovitaanko, että sinä et ole paljon katsellut tuonne altaan suuntaan ja minä juttelen vesilaitoksen pojille, että huolehtivat, että venttiili pysyy auki. Kun on niin kuumakin ja kasvit kuivaa helposti.”

”Kyllä, ilman muuta, vesi, se on tärkeää, ei sitä ilman kasvit pärjää, eikä ihmiset. Kyllä minä ihan vaan muuten katselen tätä maisemaan, en mitenkään tarkasti tiettyjä osia. Hyviä päiviä vaan Allasmiehelle.”

Taivas taas tätä eloa! Ainoa henkilö kylässä, jolle voisi jotain tunnustaa ja saada ajatuskuormaa vähenemään, on Pastori. Mutta kun nyt tiedän, missä vesissä hän ui, en voi hänelle mitään kertoa. Ja sitten on tämä Allasmies, jolla näyttää olevan kovasti suhteita vaikka kehen ja ei sitä ilman vettä pärjää, ei tule betoniakaan.

Mutta kun tähän uskoasiaan päästiin, niin minun varmaan pitää kertoa tämä Aasi -tapaus.

2 Kuoppa

Sanovat minua Soramieheksi, ja sitähän minä olen. Minulla on tässä kylän pohjoislaidassa oma pieni paikkani. Myyn erilaista soraa, neljämillistä, viisimillistä, sepeliä tietysti, harkkoja, sementtiä irtona ja säkeissä, sekä kaikenlaista hiekkaa.

Asun äitini kanssa tästä 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhassa sukumme talossa. Sellainen pienehkö kaksikerroksinen talo, hieman jo huonossa kunnossa, pitäisi varmaan hiukan laittaa, mutta kun ei oikein ehdi, eikä jaksa. 

Tulen tähän aidan viereen aamulla seitsemän jälkeen ja alan hommiin. Ylämäkeä töihin tulessa ja illalla alamäki, onneksi.

Ensimmäiseksi aukaisen portit ja katson laarien tilanteen, onko tarvetta tilata uutta tavaraa. Jos on, soitan Varastomiehelle ja kerron mitä tarvitaan lisää ja paljonko, jos ei tarvetta tilata mitään, alan odotella.

Seison tässä aidan vieressä ja odotan. Odotan, josko joku soittaisi ja tulisi hakemaan jotain mitä tarvitsee. Tästä seisoskelusta on nyt sitten seurannut kaikenlaista. Kaikki alkoi siitä, kun sain tämän homman Enoni kautta reilu viisi vuotta sitten. Enoni opetti minulle homman alkeet, mutta kertoi myös miten saan ajan kulumaan liikennettä seuraamalla. Hän kertoi miten meillä suvussa on tämä lahja ja miten sitä voi käyttää hyväksi. Seuraaminen ei tässä tarkoita pelkkää tyhmää töllistelyä, vaan tarkkaa muistiin laittamista. Enonihan istuu tuolla kylän eteläpuolella puiston reunassa joka päivä ja tekee samaa. Kerran viikossa sunnuntailounaan jälkeen istumme yhdessä vertaamassa viikon tuloksia ja teemme yhteenvetoja. Kerron myöhemmin miten tämä toimii, mutta jo nyt voitte aavistaa, että olemme vuosien varrella saaneet tietoomme vaikka minkälaisia juttuja. Näistä jutuista minun on nyt pakko kertoa teille, ne vaivaavat minua kovasti ja en todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

Jospa kertoisin yhden näistä jutuista näin aluksi, niin saatte käsityksen, mistä oikein puhun. Josko te vaikka antaisitte edes jotain vinkkiä, mitä taivaan nimeen minun pitäisi tehdä?

Tämä alkoi viime vuoden keväällä, päivä oli keskiviikko. Huomasimme Enoni kanssa, että kylän Kodinkonekauppias ajaa autollaan aina ennen lounastaukoa kylästä pohjoiseen ja kyydissä on kylän Tohtorinvaimo. He palaavat kylään reilun tunnin päästä samaa reittiä. No, saahan sitä ajeluttaa toisten vaimoja, mutta sitten kävi niin, että Tohtori tuli ostamaan minulta sementtiä. Ensinnäkin, Tohtori ei ole rakennusmiehiä, vaan keskittyy enemmänkin sisähommiin, pelaa uhkapelejä ja nauttii drinkkejä. Sellainen pehmeäkätinen mies.

”Mitäs Tohtori aikoo rakentaa ja kuka tulee hakemaan sementin?”

”Ihan vaan terassia laajennan ja itse teen, jos tähän peräkonttiin laitat sementit.”

”Minulla on vain tätä, mikä pitää sekoittaa itse, muu on loppu. Tämän kanssa pitää olla tarkkana, että tulee oikeassa suhteessa hiekka, vesi ja sementti. Osaako Tohtori tämän tehdä?”

”Älä sinä ala neuvoa, kyllä minä laskea osaan, sentään tohtorikoulun käynyt. Kyytiin vaan, otan 10 säkkiä.”

”Selvä, tässäpä nämä ja tämän verran jos Tohtori antaa seteleitä. Kiitos ja hyviä valuja.”

Seuraavana päivänä Kodinkonekauppiasta ei näkynyt. Eikä seuraavana päivänäkään. Auto löytyi viikon päästä sataman parkkipaikalta. Sanoivat hänen menneen pohjoiseen töihin, kun oli jotain ongelmaa Tohtorinvaimon kanssa. Mutta minä tiedän, missä Kodinkonekauppias on. Edes Enolle en ole kertonut asiasta.

Kun oli kulunut kaksi päivää, eikä Kodinkonekauppiasta näkynyt, laitoin illalla paikkani kiinni ja en mennytkään suoraan kotiin vaan kävelin Tohtorin maapaikalle, joka on pari kilometriä kylän laidasta etelään. Minua vaivasi se sementti. Kun tulin Tohtorin tontille, oli jo hieman hämärää. Talo oli tiestä oikealla ja terassi talon etupuolella. Kaikesta näki, että Tohtori oli sotkenut betonia astioissa terassin vieressä, sellaista amatöörin sotkua ja sähellystä, roiskeita joka paikassa ja astioita ei oltu puhdistettu työn jälkeen.

Sitten oli se itse valu. Sellainen vähän vajaa kaksi metriä pitkä ja reilun puoli metriä leveä. Oli se kuivanut, mutta siihen päälle oli heitetty lapiolla hiekkaa. Minä ajattelin, että mitä ihmettä? Miksi valun päälle pitää jonkun heittää hiekkaa? Ei se siinä pysy kun ei ole kiinni missään. Aloin kontalleen ja hieman siirtelin sitä hiekkaa. Ja voitte jo arvata, vai mitä? Tohtori oli sekoittanut betonin väärin, se ei ollut kuivanut heti vaan oli painanut lyttyyn Kodinkonekauppiaan, joka oli siellä betonin alla ja sitten vasta valu oli kuivanut. Betonihan painaa, ei siinä paljon kylkiluut vastaan laita. Hyvin se ihmisen hahmo siinä hämärässäkin näkyi. No, minä varovasti tasoittelin hiekan ja kävelin kotiin. Hieman puistatti, vaikka oli ihan lämmin ilta.

Äiti oli laittanut sardiinipastaa, mutta ei minulle oikein maistunut, Äiti ihmetteli kyllä kovin miksi poika ei syö. Laittoi vielä ison annoksen, reunasta sain vähän syötyä. Yöllä oli kyllä nälkä ja ei oikein nukuttanut. Arvasin kyllä mitä seuraavana päivänä tapahtuu.

Tohtori tuli uudestaan kaupoille.

”Pitäisi saada hieman lisää sitä betonia. Olisiko sitä valmiiksi sekoitettua nyt?”

”Joo, on sitä, sain eilen. Jäikö pahasti vajaaksi valu? Kuiviko se edellinen hyvin? Miten, onnistuiko sekoitus?”

”Kyllä siitä ihan hyvä tuli, mutta pinta jäi hieman epätasaiseksi. Siihen jos saisi 5 säkkiä.”

”Tässäpä nämä, seuraatte vaan ohjetta, eikä liikaa vettä niin tulee sileää pintaa. Tämä on vähän kalliimpaa, jos Tohtori antaa vaikka nämä setelit. Kiitos. Hyviä valuja.”

”Nyt on kyllä parasta, että Soramies unohtaa tämän pienen valujutun, jos aikoo saada tulevana kesänä itselleen uuden reseptin niihin verenpaine- ja unilääkkeisiin. On ne lääkkeet aika kalliita ilman reseptiä, vai mitä? Ja mitäpä näistä valuista, pieni juttuhan se oli - isompiakin olen tehnyt. Paljon isompia, Soramies on hyvä ja uskoo.”

”Kyllä, ilman muuta, lääkkeet, ne on kalliita, ne lääkkeet. Hyviä päiviä vaan Tohtorille.”

Kodinkonekauppiasta ei koskaan enää kuulunut mitään. Tohtorinvaimo muutti myös mantereelle asumaan, ei enää viihtynyt kylässä. Oli kuulemma liian tuulista. Tohtori ei harrastanut enempää valuhommia, mutta hän viettää kyllä nykyisin kohtuulisesti aikaa maapaikallaan. Ihan en tiedä mitä hän siellä tekee, ehkä on jo piikannut sen valun pois ja siirtänyt sisällön jonnekin muualle. Kertovat, että Tohtori on alkanut kasvattamaan koiria.

Mutta nyt sitten, mitä minä teen? Taivas… mitä ihmettä minä voin tehdä? En voi kertoa kylässä kenellekään ja jos voisin, mitä kertoisin? Ymmärrätte varmaan ongelman?

Tämä oli vain yksi juttu, jospa kertoisin seuraavan, niin ymmärrätte vielä paremmin, mitä painia tässä itseni kanssa käy.

1 Aurinko nousee ja kylä herää

Pieni sisilialainen kylä vuoren rinteessä nukkuu vielä, on pimeää. Kuka sitä nyt pimeällä mitään tekisi, paitsi tietysti roistot, jotka kylläkin ovat jo palanneet kotiinsa ja lämmitelevät aamukahvejaan. Hento välähdys kylän takana ja aurinko valaisee rinteet ja värit muuttuvat heti pistävän kirkkaiksi. Ilma alkaa lämmetä.

Tietä, joka nousee kylän keskustasta kävelee verkkaista vauhtia noin reilun viidenkymmenen oleva mies. Valmiiksi likaiset housut jalassa, ruskeat pölyiset nahkakengät ja vaalean paidan päällä musta takki, ei hattua. Soramies se siinä on tulossa aloittamaan uutta työpäivää, mitähän mies mahtaa miettiä?

Soramies kävelee rautaporttien luokse, jotka on lukittu vahvalla ketjulla ja riippulukolla. Portin yläpuolella on haalistunut teksti: ”Soraa, sementtiä, sepeliä ja harkkoja. Käteismaksu.”

Tutuin liikkein aukeaa hieman ruosteinen riippulukko ja portit, hän laittaa ketjun roikkumaan toiseen porttiin ja kävelee tien toiselle puolelle, jossa on vanha kiviaita. Soramies nojaa aitaan ja huokaa. 

Annetaan miehen hieman kertoilla, on hänellä noita juttuja mitä kertoa. Itse olen ne jo kuullut ja on ne vaan sellaisia juttuja, että ei uskoisi mokomassa kylässä moista tapahtuvan.