9 Yskä

Viime syksynä sain pahan yskän. Normaalisti minuun eivät taudit tartu, varmaankin johtuu siitä, että en ole paljon sisätiloissa, syön Äidin ruokaa, käytän toppatakkia ja pipoa kun sataa. Myös kengät minulla on mainiot.

Mutta nyt siis tuli yskä ja ei mikä tahansa yskä, vaan repivä, melkein keuhkot ulospuhaltava tauti. Jo pelkkä hengittämisen ajatteleminen koski. Oli perjantai, Äiti hoputti Tohtorille, nyt oli tosi kyseessä, oli pakko mennä, ei tästä selviä viikonlopun yli. Hieman hirvitti, jos Tohtori muistaa niitä viime vuoden valuasioita. Tohtori pitää vastaanottoa tuossa kylän keskustassa, joten sinne siis istumaan odotushuoneeseen. Kylmä huone, ovesta vetää ja huone täynnä räkäisiä ihmisiä. Köhimistä. Odotusta kesti yli tunnin, mutta lopulta tuli minun vuoroni.

”Kas Soramies, eipä ole Teitä paljon näkynyt vastaanotollani, mikä miestä vaivaa?”

”Köh,köh. On tämä kova yskä, jos jotain tähän saisi? Köh, köh!”

Nyt sitten hieman kerron tarkemmin Tohtorin vastaanottohuoneesta. Tohtori on tupakkamiehiä, joten tuhkakupissa kärysi sikari ja ikkuna oli auki. Huoneessa oli vielä kylmempi kuin odotustilassa, tupakansavu kävi keuhkoihin ja kirveli silmiä.

”Soramies ottaa takin ja paidan pois, kuunnellaan vähän. Kyllä, kovin krohisee, ei tarvitse yskiä. Ei kai vaan ole tullut pölykeuhko? Kun Soramies niitä sementtejä ja hiekkoja käsittelee, ne kun pölisevät kovasti?”

”Ihan vaan vilustuin ja tuli tämä yskä, köh, köh. Jos tähän lääkereseptin saisi ihan nopeasti, on vähän kylmä täällä Tohtorin huoneessa ja tuo savukin käy keuhkoon…köh.”

”Katsotaanpa. Taitaa Soramiehellä olla myös muutama kylkiluu murtunut? Se on ihan normaalia, jos oikein kovasti yskii. Tässä taitaa olla yksi murtunut, vai mitä?”

”Aiiiiiiii… Köh, köh”.

”Ja tässä toinen, eikö vain?”

”Köh, köh… Aiiiii… Köh, köh!!”

”Katsos vaan, täältä löytyi vielä kolmas, tämän onkin varsin herkullinen, liikkuu niin kivasti nuo reunat.”

”Aiiiiiiiiiii, köhö, Köh, Köh.”

”Selvä, yskä on. Laitan tämmöistä, yksi päivässä tätä myrkkyä ja sitten tätä toista myrkkyä kaksi kertaa päivässä. Nyt kun Soramies on täällä, niin minun pitääkin kysyä näistä seinän rappauksista. Kun tuo talon pohjoisseinä aina vaan irtoaa, vaikka sitä toissa kesänä vasta korjattiin. Onko tullut jotain uutta materiaalia, joka kestäisi paremmin, pitäisi saada se kestämään?”

”Köh, köh, kyllä, kyllä…nyt olisi uutta, jos sen reseptin saisi, on niin kylmä? Köh.”

”Oikein hyvä, minäpä tulen tässä ensi viikolla käymään, jos sitä hommaisi muutaman säkin ja kokeilisi. Mites Soramiehen muu oleminen, onko kovin yksinäistä kun ei ole tuota perhettä?”

”Köh, köh, yksinäistä? On minulla äiti, köh, köh. Se yskäresepti…?”

”Onhan se Äiti tietysti, jotain, mutta minulta kun se vaimo lähti, niin on ollut vähän hiljaista ja yksinäistä. Jospa minä laitan Soramiehelle myös tässä samalla tätä lääkettä, joka on minulle sopinut tähän yksinäisyyteen. Tässä tämä resepti, verenpaine- ja unilääkkeet varmaan toisella kertaa? Kyllä näillä yskä ja yksinäisyys pitäisi lähteä.”

Yskänpuuskien välissä, kylmästä täristen, sinisenä vilusta, vedän paidan päälleni ja hoipun Apteekkarin tykö.

”No hyvää päivää Soramies, eipä ole Teitä näkynyt, te kun tunnutte olevan kovin tervettä sorttia. Miten voin auttaa?”

”Tämä resepti, köhö, köh.”

”No onpas Soramiehellä kova yskä, mutta ei huolta, kyllä on hyvät lääkkeet Tohtori määrännyt. Olisiko Soramiehellä hetki aikaa, minulla olisi Soramiehelle yksi kysymys, se varmaankin käy kun tässä samalla laitan nämä lääkkeet?”

”Köh, köh, aiiiiii....”

”Minulla on jotain vikaa tuossa talon seinän rappauksessa, pohjoisseinä erityisesti ei oikein kestä, olisiko Soramiehellä tähän suositella jokin hyvä lääke, tässä tuli nyt tämmöinen hauska vitsintynkä, kun olemme tässä lääkkeiden äärellä, sanoisin.”

”Kyllä, kyllä, köh, köh, uutta ainetta on. Sitä kun laittaa, niin ei irtoa koskaan mikään mistään. Aiiiiii…,köh, köh. Ne lääkkeet…”

”No sehän on hyvä kuulla, että Soramiehellä on korjausmateriaalia. Tulen ensi viikolla sitä hakemaan. Tässä nämä Soramiehen rohdot, näillä kyllä pitäisi irrota kyllä tuo yskä.”

Poistuin Apteekista. Nyt pitäisi jaksaa kotiin, ylämäki. Siinä rinteen puolivälissä mustenee silmissä ja pakko istua märkään maahan. Lopulta pääsen kotiin ja sisälle. Eno on ovella vastassa.

”Äitisi soitti, että olet Tohtorilla ja sinulla on kova yskä. Ei ne Tohtorin lääkkeet mitään auta, ehkä vähän helpottavat, naukkaat ne nyt ensin pohjalle, niin päästään hoitamaan sinua ihan kunnolla. Minä tiedän miten yskä hoidetaan, ei siihen pillerit riitä.”

Silmän sumeina kumoan Tohtorin lääkkeet kouraani, suuhun ja vettä päälle. Nielaisu koskee.

”Tästä juot nyt ensin tämän.”

”Köh, mitä tämä on, köh?”

”Nooo… siinä nyt on kaikenlaista. On siinä oliiviöljyä, hunajaa, valkosipulia mausteena, vahvemmat aineet kerron sitten joskus.”

Kulaus ja hillitön yskänkohtaus, suussa raudan ja veren maku. Taisi murtua pari kylkiluuta lisää.

”Sitten laitetaan tämä.”

Eno kiristää lampaantaljan rintakehän ja kaulan ympärille. On vaikea hengittää ja yskimään ei pysty.

”Sitten istut tähän ja jalkojen väliin laitetaan tämä sähköpatteri näin ja täydet tehot. On tärkeää lämmittää alaosia kun yläpää yskii, ja jos alapää yskii, niin sitten lämmitetään yläpäätä. Tämä on vanha totuus ja niin totta, usko pois. Nyt sitten vain lepoa tiukasti siinä patteri jalkojen välissä ja huomenna onkin sitten uusi päivä.”

Siinä yritän pysyä istuma-asennossa, kuuma patteri jalkojen välissä, haisevat lampaantaljat ympärillä ja pää Tohtorin lääkkeistä turtana. Tuli yö ja hillitön hiki. Unet mitä näin, olivat hyvin levottomia. Yhdessäkin unessa olin lammas, jonka toisesta kyljestä irtoili paloja pois, ikään kuin olisi rappaus tippunut, mutta se oli sellaista villamössöä, joka putoili. Toisessa unessa minullle kasvoi kyljistä sellaisia piikkisiä rautaoksia, ne heiluivat tuulessa, joka puhalsi vinkuen huoneen läpi. Hiki virtasi, yö kului, hengittäminen oli vaikeaa ja istuma-asento valui.

Lopulta tuli aamu ja unet loppuivat. Iltapäivällä kävi Eno kiristämässä lampaantaljan, sanoi että hyvin etenee paraneminen. Muuta en tiedä kuin, että tämän taudin tai hoitojen seurauksena laihduin yli viisi kiloa ja minulla kun ei noita kiloja ole muutenkaan liikaa. Tohtorin lääkkeet tekivät myös sen, että naisasiat eivät tulleet mieleen pitkään aikaan, joten tehokkaita lääkkeitä nekin olivat.

Jos tästä taudista jotain hyvää oli, niin se oli varmaankin se, että möin Tohtorille ja Apteekkarille yli 2000 eurolla edellisen kesän sementinloput, sain senkin varaston tyhjäksi.

8 Työllistäminen

Tässä meidän kylässä on melko tarkkaan 3516 ihmistä ja taloja 1437, olen minä ne laskenut, tässä kaikki rakennukset mukana, myös kirkot, joita on viisi. Sitten on tuota maaseutua, siellä en ole laskentaa tehnyt, mutta en varmaan ole väärässä, jos sanon, että 523 taloa löytyy kymmenen kilometrin säteeltä.

Aika monet talot ovat tyhjiä ja niissä käy ihmisiä vain loma-aikoina tai sitten ei ollenkaan. Kylä kiemurtelee työttömyyden kourissa ja varsinkin noilla nuorilla on vaikeaa. Eivät pääse elämän alkuun, kun ei ole töitä ja eivätkä pääse omaan paikkaan asumaan, vaan vanhempiensa nurkissa vaan pyörivät. Töitä on baareissa ja ravintoloissa, mutta ne on sellaisia hälyhommia ja yötä myöten pitäisi jaksaa hymyillä ja raskaita tarjottimia kantaa. Sitten on nämä kunnan ja kylän työt. Ne ovat hyviä ja tasaisia, palkka tulee joka kuukausi, mutta ei niillä palkoilla oikein kotia rakenna. Sama on maataloustyöt, niitä on vain sesonkina ja raskaita ovat, sesongin ulkopuolella sitten kärvistelet ilman hommia ja tuloja. Mutta sitten on tämä rakennustyö, sitä riittää näissä vanhoissa taloissa näkymättömiin. Mukavaa hommaa, syntyy näkyvää tulosta ja palkkataso oikein mukava, jos reippaasti tekee hommia. Tähän kohtaan olen sitten kantanut oman korteni.

Tässä yhtenä päivänä kun seurasin liikennettä, taisi olla keskiviikko, niin keksin miten voin parantaa tilannettani, omaani ja kylän rakennusyrittäjien. Minähän en mainosta toimintaani missään, eivätkä monet muutkaan pienet yrittäjät. Kävi minulla tässä kerran kylän lehden toimittaja pyytämässä lehteen mainosta, mutta sanoin, että uskon suoramarkkinointiin. Ei kysynyt enempää. Nyt sitten kerron teille miten tämä minun suoramarkkinointini toimii.

Olen kaikki kylän kadut kävellyt ja niistä sellaisen karttan tehnyt, siitä näkee kuka missäkin asuu. Ihan itse tein, hieno siitä tuli. Sitten olen värittänyt eri talot eri väreillä. Kurjien ja köyhien talot ovat mustalla värillä, remonttikykyiset talonomistajat punaisella värillä ja porhot ja ulkomaalaiset talot ovat vihreällä värillä.

Kun syksy tulee ja alkaa sataa ja tuulla, laitan paikkani kiinni tuntia aikaisemmin. Katson kartasta päivän kohteet ja piirrän karttaan talon kohdalle vuosiluvun. Tässä nyt tarkkana, koskaan en käy kurjien ja köyhien taloilla. Remonttikykyisillä käyn kerran kolmessa vuodessa, porhot ja ulkomaalaiset kierrän vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Olen tehnyt sellaisen paimensauvaa muistuttavaa kepin, mutta tämä keppi onkin rautaa ja kepin päässä vaakatasossa on terävä metallipiikki. Sitten vain sauvan kanssa kävelylle. Mitä pahempi keli, sitä parempi minulle, eivät kuule kun minä liikun pitkin katuja.

Tulen kohdetalolle ja katson pohjois- tai länsiseinän. Eteläseinää ei kannata valita, koska se kuivaa nopeasti ja idästä ei tule koskaan oikein kunnon vesisateita. Menen pohjois- tai länsiseinän viereen, kohotan sauvani käden jatkoksi ja lyön reippaalla heilautuksella seinään, Tump. Siirryn hieman ja toinen, Tump. Se oli siinä, äänet hukkuvat tuuleen ja jos joku sisällä jotain kuuli, niin korkeintaan ihmetteli, että mitähän se tuuli nyt kuljettaa ja paukuttelee.

Mitä tässä nyt sitten tapahtui? Näissä meidän kylän taloissa ei ole räystäitä, joten vesi valuu pitkin seinää aina kun sataa vettä ja kun seinän rappauksessa on tämä minun tekemäni reikä tai muu halkeama, niin se vesi menee siitä sisään. Lopulta tulee sitten se talven kylmä päivä, jollain seinässä oleva vesi jäätyy ja rappaus alkaa irrota jään laajetessa ja lopulta rappaus putoaa kokonaan pois. Sataa lisää ja vaurio laajenee, parhaassa tapauksessa vesi menee myös seinän toiselle puolelle ja myös sisäosan rappaukset putoilevat ja talo kastuu myös sisäpuolelta.

Miksi minä tämmöistä teen? No, ketju menee näin - noin kolmen vuoden päästä minun vierailustani, talon omistaja kääntyy sellaisen sukulaisensa puoleen, joka on korjannut taloaan edellisenä vuonna ja kysyy, että kuka se sen teidän talon rappauksen korjasi kun tämä omani on alkanut putoilla. Tämä sukulainen kertoo, että se Rakentaja teki ja meidän poika oli sillä kaverina ja Soramieheltä tuli materiaalit hyvään hintaan. Näin saan uuden asiakkaan, Rakentajalle töitä ja nuoret pääsevät oppiin, pääsevät näin työn syrjään kiinni. Parhaista nuorista tulee sitten seuraava sukupolvi korjaamaan näitä taloja. Hidashan tämä kierto on, mutta laskennallisesti oikein hyvää ja tuottaa tasaisen rahavirran kun sen oikein säätää, eikä saa olla ahne, tarkkaan on laskettava vuoden otanta.

Porhot ja ulkomaalaiset ovatkin sitten ihan oma lajinsa, heillä ei mene kolmea vuotta vaan vaiva on jatkuva, jokavuotinen sanoisin. Valittavat, että ei kestä nämä seinät, joka vuosi saa korjata. Aina vaan irtoaa ja vuotaa vaikka viime vuonna korjattiin. Heille saan myytyä yhä kalliimpaa materiaalia seiniin ja parhaassa tapauksessa Rakentaja saa jatkuvan vuosisopimuksen talon ylläpidosta, on meillä jo näitäkin tapauksia, jossa porhot ovat palkanneet nuoren talonmieheksi. Tietysti jossain vaiheessa myös porhoja ja ulkomaalaisia voisi armahtaa, mutta vielä ei ole ollut tarvetta, hyvin ovat he kuormansa kylän eteen kantaneet. Ja onhan heillä tuossa puheenaihetta ja tekemistä, pieni valitus on heille ihan oikein.

Eli en usko näihin lehtimainoksiin, tämmöinen suoramarkkinointi on kyllä todella tehokas tapa ja tästä pystyy suoraan ennustamaan ja laskemaan tulevien vuosien menekin ja työt. Suosittelen tätä kyllä lämpöisesti kaikille.

Nyt varmaan teistä joku sanoo, että minähän se varsin rosvo olen kun tuollaista teen, ei noin saa tehdä. No, mietitään nyt sitten mitä tapahtuisi, jos en hommaani hoitaisi. Talojen rappaukset eivät putoilisi ja Rakentajalta loppuisivat hommat hyvin pian. Nyt Rakentaja ei saisi mistään enää rahaa ja hän ei voisi maksaa ruokalaskujaan, apulaiset joutuisi hän sanomaan irti eikä Rakentajan Rouva voisi käydä Kampaamossa. Lopulta Rakentaja joutuisi muuttamaan pohjoiseen työn perässä ja sinne hän häviäisi. Mukana menivät myös Rakentajan lapset, joten koulu menisi myös kiinni ja Opettaja jäisi ilman palkkaa, myös hän lähtisi. Kampaamo joutuisi sulkemaan ovensa ja Korjaamo ei enää olisi auki kun ei ole enää sitä Rakentajan nosturia ja autoa mitä korjata. Kukaan ei kävisi enää Kahvilassa, joten se myös menisi kiinni. Lopulta kaikki kylän asukkaat olisivat ilman töitä ja kurjuus vain kasvaisi. Kylä olisi kyllä täynnä taloja, jossa ulkorappaukset olisivat priimakunnossa, mutta melko monet niistä olisivat tyhjiä ja lopulta raunioita. Minä seisoisin aidan vieressä ja laskisin vähenevää liikennettä, tylsyys se lisääntyisi myös minulla.

Aina talojen remonttiinlaittolenkin jälkeen tunnen, kuinka vastuu hivelee hartioita ja rautasauva painaa. Tekisi mieli kertoa tästäkin kuormasta jollekin, mutta kun ei ole ketään kelle kertoa. Taivas tätä hommaa!

7 Raha

Kaikki luulevat minua köyhäksi ja hyvä niin. Itseasiassa tilanne on aika kauhea. Aloitetaan tästä minun sorapaikasta. Sitä ei itseasiassa ole olemassa. Siis virallisesti ei ole olemassa, sitä ei ole missään kirjoissa eikä kansissa. Eno tuon tontin tasoitti ja yhdessä laitettiin nuo laarit, missä myytävä tavara on. Sähköjä minulla ei tässä ole, ihan lapiolla laittelen sepelin ja sementin, säkit nostelen ja siirrän kottikärryllä. Joten mitään kuluja paikastani ei ole.

Tavara tulee Varastomiehen kautta ja tässä on nyt sitten sellainen homma, että Varastomies on pääkeskusvarastolla töissä ja kaikki tämä tavara on poistoon mennyttä hukkaa tai jotain siihen suuntaan. Hänellä on siellä keskusvarastolla hyvä paikka ja koskaan ei ole ollut viivettä pyynnöissä, päinvastoin, joskus tulee tavaraa enemmän kuin pyysin. Joskus jopa sellaista, mitä en ole edes pyytänyt. Varastomiehelle maksan hänen osansa ja tietty Kuljetuskaverille, joka tuo tavaran. Kaikki on reilua ja kuitteja emme toisillemme kirjoittele, eivät minun kylän asiakkaatkaan koskaan mitään kuitteja kysele. Kaikki tietävät missä olen ja mitä on saatavilla, selvä peli kaikin puolin.

Minulla ei ole pankkitiliä ja miksi olisi? Kaikki maksut hoidetaan käteisellä, joten itseasiassa kukaan ei tiedä, mitä rahoja minulla on. Verottaja lähetti pari vuotta sitten minulle kirjeen, jossa kysyi olenko töissä vai mitä teen, kun mitään tuloja en ole ilmoittanut, eikä pankkitiliä ole olemassa. Vastasin, että aidan vieressä seison ja liikennettä seuraan. Eivät ole kyselleet toista kertaa.

En oikeastaan käytä koskaan rahaa mihinkään. Vaatteita minulla on kahdet, kesävaatteet ja talvivaatteet, joissa on kesävaatteisiin lisättynä harmaa pipo ja ruskea toppatakki. Kenkiä on kahdet, ne kevyemmät ja toiset, jotka pitävät sadetta. Äiti näitä huoltaa, hyvin riittävät ne minulle. Auton huollan itse, paitsi jarrut, ne pitää joka kevät aukaista ja puhdistaa, Korjaamo hoitaa tämän. Minulla on sinne hyvä hinta, jonka Eno on neuvotellut, hänellä kun on näitä varastettujen autojen välityksiä aina välillä. Bensiiniä joudun joskus ostamaan tuosta Bensa-asemalta, mutta ei sitä paljon kulu, on tuo käveleminen jo niin verissä.

Onko minulla sitten paljon rahaa? Nooo… miten sen nyt sanoisi? Talvella rakennetaan kylässä vähemmän, mutta silloin voi pyytää hieman korkeampaa hintaa tarvikkeista, koska rakentajia palelee eivätkä jaksa oikein ajatella ja laskea. Keväällä rakentaminen kiihtyy ja minä lasken hieman hintoja. Kesällä kaikkea menee paljon ja pidän hinnat niin alhaalla, että vievät kaiken mitä saan Varastomieheltä tilattua. Ei ole koskaan mitään varastointiongelmia, joskus toimitus menee suoraan rakennuspaikalle ja minun ei tarvitse lapioida mitään, kerään vain rahat. Syksyllä sitten taas rakentaminen hiljenee ja minä alan nostaa varovasti hintoja.

Olen nyt viisi vuotta tätä paikkaani pyörittänyt, kuusi päivää viikossa ja yhtään lomapäivää en ole vielä pitänyt. Nyt minulla on 874 653 euroa rahaa. Käteistä ovat, seteleitä, kolikoita ja ei yhtään satasta. Iso kasa näitä jo on, enkä oikein tiedä, mitä näillä tekisin. En voi ostaa hienoa autoa, talo meillä on Äidin kanssa, vaatteetkin ovat oikein hyvät. Ravintolassa en tykkää istua, kokeilin kyllä kerran, mutta tuli niitä sementinostajia ja rakentajia niin paljon juttusille, että ei siitä syömisestä mitään tullut. Olisi pitänyt koko ajan auttaa ja selittää, miten mikin homma valussa tehdään, miten rautaa laitetaan ja paljonko maksaisi jos semmoisen terassin tekisi.

Rahat minulla on tässä huoneessani, sellaisessa 100 litran oliiviöljypöntössä, liimasin siihen kylkeen ison merkkitoimittajan logon, ihan vaan varalta. Taskussa minulla on päivän saldo ja vaihtorahaa. Luotolla minulta saa tavaraa, kyllä käyvät kaikki maksamassa, sen verran on rehellistä tämä rakennusporukka.

Paha asia tämä raha on. Minua on alkanut pelottaa, pienemmästäkin rahasta on tehty pahoja tässä meidän kylässä. Viime kesänä tein 20 millimetrin harjateräksestä ikkunoihin ristikot, yläkertaan myös. Porasin seinään reiät ja valoin hyvällä valulla kiinni. Äiti tätä minun touhua ihmetteli, että miksi se poika nyt tuommoista tekee. Minä siihen, että ikkunoita tuen, vanha talo, ei ikkuna putoa pois. Uskoi ja oli tyytyväinen.

Kun illalla tulen kotiin, pesen naamani, syön Äidin laittaman iltaruuan ja survon päivän setelit öljypönttöön, sekä kirjaan saldon vihkooni, sekä rahat, että päivän tieliikenteen. Näin yksinkertaista se on.

Kello on jo aika paljon ja talo on hiljainen. Mietin. Nyt olen ikään kuin vankilassani.  Kalterit ikkunoissa ja hiljaa pitää olla, koskaan ei saa kertoa mitään, eikä näyttää mitään. Mitään ei voi ostaa eikä mihinkään mennä. Voisikohan hommata sen Aasin, möisiköhän Parturi Aasinsa minulle? Ehkä sen kanssa voisi jutella? Nuo kissat kun eivät kuuntele, eivätkä pysy yhtään paikallaan kun yrittää niille jutella.

Nukuttaa - mutta mitä minä teen? Mitä taivaan tähden minä teen tällä rahalla? Kymmenen vuoden päästä minulla on tätä rahaa melkein yhdeksän miljoonaa. Ei kannata uhkapeli, sanon minä. Rakennustarvikepuoli kannattaa, mutta mitä minä teen tällä rahalla?

6 Hiekkakivikuormia

Nyt teidän pitäisi kysyä minulta, mikset mene kylän Poliisin juttusille, kyllä se virkavalta kuuntelee ja auttaa. Varmasti kuuntelee ja auttaa, mutta saattaa apu olla hyvinkin toisenlaista ja kivuliasta. Minäpä kerron miksi en mene.

Aluksi valotan teille hieman tätä kylän sukujen rakennetta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki kylän suvut ovat sukulaisia toisilleen, vähintään serkkujen kautta. Joten siteitä löytyy. Minäkin olen sukua Poliisille Enoni kautta. Kun ollaan sukua niin tiedetään toisten asiat, minunkin asiat luulevat tietävänsä paremmin kuin minä itse. Mutta eivät tiedä, vain tämän tietävät mikä näkyy ulospäin. Sukulaisuus on tietysti myös hyvä asia, ilman sitä tämä kylä olisi hajonnut jo ajat sitten. Naimakaupat järjestetään sukujen välillä, minuakin yrittivät monta kertaa, mutta sain aina väistettyä, vaikka välillä oli vaikeaa ja joka puolelta puskua. Suku auttaa myös ruokahuollossa, yksi kasvattaa tomaatteja, toinen appelsiinejä, joku perunoita. Jos kaiken joutuisi ostamaan, niin rahat loppuisivat monelta ja nälkä tulisi. Palveluksia jaetaan suvun sisällä, yksi siivoaa, toinen huoltaa autoa, korjaa sähköjä ja niitä tietolaitteita, yksi maalaa seiniä, onhan näitä. Varmasti olisi kurjaa ilman apua, mutta.... niin mutta, kaikista näistä suhteista syntyy sellainen hämähäkinverkko, että ei hämähäkki sellaista tee, olisi liian sotkuinen. Ja paljon täällä on rosvoja ja pahoja, kaikki sen tietävät.

Nyt sitten tästä kylän Poliisista. Eno Poliisin kanssa on enemmän tekemisissä, hänellä kun on niitä keikkoja niihin varastettuihin autoihin. Hyvin ovat tulleet juttuun, ei ole Enon mukaan mitään häiriöitä. Enon sanoin oikein mukava mies, hoitaa hommansa.

Yksi Poliisin päivän päätöistä on tyhjentää kylän pääkatu autoista neljä kertaa päivässä, kun bussi tulee Isosta Kaupungista. Hän myös sulkee puomilla katuja juhla-aikoina, ne joulut ja pääsiäiset. Kerran piteli Aasia, kun minun piti käydä ostamasssa lisää porkkanoita. Poliisi istuu yleensä paikallisessa kahvilassa, saa muuten sieltä kahvit ilmaiseksi. Poliisilla on kylän laidassa suvun maapaikka, jossa hänellä on pieni talo ja varasto, palaan tähän kohta tarkemmin.

Oli keskiviikko ja minä aidalla seuraamassa liikennettä. Tulee pieni kuorma-auto pohjoisesta roiskeläpät maata viistäen. Kyydissä näyttäisi olevan hiekkakiviharkkoja. Autoa saattaa poliisiautolla kylän Poliisi. Mitä ihmettä, ei minulle ole tulossa harkkoja? Onko minulle tulossa kylään kilpailija, ei pitäisi, Eno on tämän sopinut? Miksi harkkoautolla on poliisisaattue? Sinne menivät kylän keskustaan päin, tämä on pakko yrittää selvittää.

Laitoin paikkani kiinni ja kävelin Enon luokse, sinne kylän eteläpuolelle.

”Terve Eno, nyt olisi yksi juttu, onko tästä mennyt ohi Poliisi ja saattanut sellaista pientä punaista kuorma-autoa, jossa kyydissä harkkoja, ainakin 300 harkkoa oli?”

”Ei ole mennyt, tässä olen ollut koko aamun, ruoka on vasta parin tunnin päästä. Vai on Poliisi alkanut taas saattohommiin. Hmmm... näitä on ollut tässä vuosien varrella pari isompaa. Harkkoja sanoit? Kovin isoja eivät nyt ole. Nyt kannattaa tehdä niin, että et tee mitään vaan seuraat tilannetta. Jos seuraava saattue tulee lähipäivinä, niin tutkitaan tarkemmin. Käyt vaikka katsomassa siellä Poliisin maapaikalla, mutta ole erityisen varovainen, virkavalta ei kaihda keinoja.”

Torstaina ei näkynyt saattuetta, mutta perjantaina, samanlainen kuljetus ja Poliisi perässä. Odotin iltaan ja menin katsomaan Poliisin maapaikkaa. Mihin ihmeeseen ne tarvitsee niitä harkkoja, linnaako ne rakentaa, ei pitäisi onnistua virkamiehen palkalla, sanon minä?

Poliisin maapaikka oli sellaisessa rinteessä, hieman hankalasti se tie sinne laskeutuu. Näki, että kuorma-autolla oli tehnyt tiukkaa, oli rengas sutinut tiehen pitkät musta viivat, raskas kuorma päällä. Kyllä se vaan harkko painaa, ei sitä arvaisi. Sinne ne oli harkot kipattu, sellainen hieman sotkuinen kasa. Menin tutkimaan niitä tarkemmin.

Osa harkoista oli kaiverrettu ontoiksi ja siellä oli muovipussin suikaleita ja niissä sellaista valkoista pulveria. Kyllä minä arvasin mitä se oli, sitähän sitä liikkuu tästä läpi. Vai näin kävi Poliisille, sääli mukavaa miestä. Mutta sitten oli useassa harkossa ihan muuta sisällä, ensin ajattelin, että mitä ihmettä, makkaroitako ne näin säilövät? Tietysti kylmän hiekkakiviharkon sisällä voisi makkarakin säilyä ja tekeytyä, pitääkin kysyä Lihakauppiaalta tietääkö tämmöisestä säilytyksestä.

Mutta ei ne olleet makkaroita nämä, kynnet niissä oli. Laskin, että 23 niitä oli eri harkkojen sisällä, kovin olivat erilaisia, moni oli joutunut luopumaan omastaan. Laitoin harkot paikoilleen ja menin Enolle raportoimaan tilanteesta.

”Olivatko oikean käden peukaloita?”

”Kyllä... kyllä ne taisi olla, en minä niitä niin tarkasti katsonut, onko sillä niin väliä?”

”Katsos vaan, ovat herättäneet henkiin vanhan perinteen. Tuota tapaa käytetään kuittauksena, että homma hoidettu ja tässä tämä lähetyslista. Muut osat taitavat olla meren pohjassa, jos eivät ole jossakin betonin täytteenä. Epäilen, että siellä on nyt ollut joku uudelleenorganisointi, ovat vähän puhdistaneet linjoja, olisiko joku yrittänyt vetää välistä? Mutta tämä hyvä, laitetaan kirjoihin ja kansiin, voi olla käyttöä myöhemmin. Ei sieltä enää uusia hiekkakiviä tule, kyllä tämä oli tässä.”

Kävelin kotiin. Kyllä se tuo utelialaisuus on paha vaiva, saisi jo minusta irrota, nukkuisi sitä yönsä paljon paremmin, kun ei kaikkea tietäisi.

Mutta siinäpä se. Nyt tiedätte miksi en käy Poliisin tykönä vaan pidän kaikki kynteni kotona.